Koska kiidän parhaillaan jossain kauniissa lomamaisemissa, palataan reissusisältöön tuonnempana (tällä hetkellä löytyy enemmän Instagramin puolella) ja vedetään yhteen viime kuussa loppuun kuluneet kosmetiikat.

1 EVO Love Perpetua Shine Drops* on ollut superriittoisa tuote, joka silottaa ihanasti hiuksen pintaa jättämättä lopputulosta raskaaksi. Tämä on ollut ihan vakkari reissutuotteeni pienen kokonsa ja monipuolisten käyttömahdollisuuksiensa takia. Toimii siis sekä kosteaan että kuivaan hiukseen (itse tosin käytän enemmän kostessa). Shine Dropsit mukana myös tällä reissullani pitämässä latvoja kuumuudessa kurissa.

2. BIOZELL Color Mask Soft Ice* oli hoitavuudelta samaa loistavaa jatkoa muille Biozellin hoitosävytteille. Soft Ice tosin on ihan supermieto sävynsä puolesta, joten en huomannut sävyvaikutusta omissa hiuksissa. Voisi toimia yhdistettynä miedontavana jonkin voimakkaamman sävyn kanssa tai sitten ihan vain hoitonaamiona, hiukset kun jää tämän jälkeen kivan sileiksi.

3. KEUNE Lovely Lovender Color Cravingia olen kehunut jo aiemminkin ja edelleen tykkään tosi paljon, vaikka hiukseni ovatkin vähän ajan kanssa tummentuneet. Todella tehokas ja ihanasti hoitava värinaamio, joka selvästi taitaa keltaisuutta ja jättää kaunista pehmeyttä vaaleaan sävyyn. Tällä saa jo kymmenessä minuutissa aikaan näkyvää tehoa, eli ihan huippu tuote kiireiselle (ja laiskalle)!

4. Sim Sensitive DS Color Shampoo* + Blond Conditioner* olivat molemmat positiivinen ylläri. En oikein tiennyt mitä odottaa, enkä ihan kaikista kotimaisen Sim Sensitiven tuotteista ole perustanut. Nämä olivat sekä pakkauksiltaan kivan pelkistetyt, että hyvällä tavalla tehokkaat. Kevyesti violetin värinen hoitoaine nousi lemppariksi selvittävyydellään. Hoitoaine sopi hyvin karheille hiuksilleni ja jätti ne pehmeiksi sekä helposti käsiteltäviksi. Myös Color Shampoo toimi, hellävarainen, mutta puhdistava. Ehdottomasti voisin palata näiden äärelle uudelleenkin. Sisältävät muuten UV-suojan, eli mainiot näin kesäkäytössä.

5. Korres Castanea Arcadia Antiwringle & Firming Cream* + Eye Cream* toimivat molemmat hyvin kesäkauteen. Hoitavat ja kosteuttavat, mutta silti riittävän kevyet helleöidenkin hoitotuotteiksi. Silmänympärysvoide oli melko perus, mutta yövoide tuntui erityisen miellyttävältä ja olenkin ollut tämän loputtua vähän eksyksissä, että minkä ottaisi paikkaajaksi.

6. FLOW Cosmetics Orange & Raw Chocolate Facial Pealing Balm* oli tosi ihana kasvojenkuorintatuote! Tämä kuorii kunnolla ja oli ehdottomasti yksi tehokkaimmista kasvojen kuorintatuotteista vähään aikaan. Lisäksi mielettömän herkullinen appelsiinisuklaan tuoksu. Plussaa kotimaisuudesta, Avainlippu-tuote ja lisäksi vegaaninen.

7. Mia Höytö Helmi Exfoliating Mask* tuntui ensin vähän mitään sanomattamalta, mutta käyttökokemus parani ensivaikutelman jälkeen. Kun aloin levittää savimaista kuorivilla rakeilla tehostettua massaa kasvoihin pyörivillä liikkeillä hieroen myös loppufiilis jäi raikkaammaksi ja miellyttävämmäksi. Kannattaa siis ehdottomasti työstää ihoon, jolloin syväpuhdistava vaikutus tavoittaa paremmin. Lopulta siis ihan kivaksi osoittautunut tuote, mutta ei kuitenkaan lemppareihin noussut.

8. LUMENE Glow Lumenessence Beuty Lotionia* yritin ensin taputella käsillä kasvoille, mutta se tuntui vähän hankalalta näin vesimäiselle tuotteelle. Kun aloin käyttämään vanulapun kanssa, tuote tuntui heti saavan enemmän tehoa. Käytin siis hyvin samalla tapaa kuin kasvovettä, mutta vanulapun hieman rohkeammin kosteuttaen. Appelsiininen tuoksu ja kivan freesaava tuntu, mutta tykkään silti vähän enemmän suihkuteltavista kosteusvesistä.

9. YSL Touche Éclat Radiant Touch* on jo niin moneen kertaan blogissa mainittu, ettei varmasti kaipaa esittelyjä. Täytyykin muistaa ostaa pari varastoon kesäreissun aikana joltain lentokentältä uuden, niissä kun hinnat ovat usein vähän edullisemmat ainakin näiden kohdalla.

10. Isa Dora Brow Shaping Gel* eli väritön geeli kulmakarvojen viimeistelyyn. Kulmageeli on oleellinen osa arkimeikkiäni, jopa näin kesällä vaikka muuten olen meikannut varsin vähän. Tulee kivan huoliteltu fiilis kun saa kulmat ojennukseen. En ole nirso kulmageelien suhteen, kunhan on väritön ja järkevän hintainen. Tämä ajoi asiansa loistavasti.

11. YOUTUEL All-in-One Toothpaste* on valkaiseva hammastahna, jota kuitenkin Yotuelin perushammastahnasta poiketen suositellaan lähinnä kuuriluonteiseen käyttöön. Tykkään enemmän tavallisesta versiosta, mutta koska näitä sattuu löytymään kotoa muutama tuubi, käytän satunnaisesti arkihammastahnan lomassa. Mutta ylipäätään liputan Yotuelin nimeen, vaikka tämä ei olekaan juuri se suosikkituubi.

12. Vita Liberata Self Tanning Tinted Mousse (sävy Dark) on mielenkiintoinen siitä, ettei ole kovinkaan pitkä aika kun vannoin voidemaisen itseruskettajan nimeen. Jokin sai kokeilemaan uudelleen vaahtoa pitkän tauon jälkeen ja tykästyin heti – muuta en sittemmin olekaan ostanut. Imeytyy hyvin ja helppo levittää, eli taattua Vita Liberatan laatua. Näin kesällä tosin olen käyttänyt vähemmän, iho on saanut aurinkoa ihan huomaamatta eikä keinoväri kirkkaassa auringonvalossa innosta. Joka tapauksessa loisto tuote!

13. Cutrin Refreshing Dry Shampoo* seisoi jostain syystä pitkään lähes käyttämättömänä kaapissani. Olin kyllä kokeillut shampoota, mutta jotenkin se ei ollut kolahtanut. Nyt pitkän tauon jälkeen huomasin napata sen käyttöön ja ihmettelin, miksi se onkaan saanut jäädä seisomaan kaappiin. Mainio peruskuivashampoo, mutta melko mieto. Tuskin ostaisin uudelleen, mutta jos sattuisi kulkeutumaan kotiin, en enää seisottaisi turhaan kaapissa, eli riittävän hyvä arkikäyttöön.

*saatu blogin kautta

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.