Viime aikoina olen herännyt superaikaisin aamuauringon säteisiin. Vaihdoin sängyn paikkaa joskus reilut kuukausi sitten, ja koska en omista ohuita vaaleita verhoja kummempaa, aamuaurinko pääsee puskemaan suoraan asuntooni ja herättämään unilta. Toki aurinkoon on mitä ihanin herätä, mutta eipä sen tarvitsisi tapahtua ihan niin aikaisin kuin se menneinä viikkoina on tapahtunut. Mutta tässäkin asiassa huomaa heti sään vaikutuksen. Tänään lähes koko päivä on ollut harmaa. Aamulla vetinen räntä piiskasi maisemaa, joka velloi värittömyydessä. Ja mitä kävikään? Heräsin puoli kymmeneltä asiakkaan soittoon ja silti olen ollut vähäenerginen koko päivän. Olen todellakin valolla käyvää ihmistyyppiä.
Vaikka päivä on ollut varsin pakkopullaa, oli siinä silti jotain hyvääkin. Ensimmäistä kertaa moneen viikkoon koin sen ihanan läikähtävän jännityksensekaisen tunteen kun kiinnostava asuntoilmoitus tuli vastaan. Pidän hyvänä merkkinä sitä kun alan mielessäni miettimään, miten remontoisin ja sisustaisin neliöt. Budjetin kasvattaminen oli hyvä juttu, nyt verkkaisilla markkinoilla on sentään vähän enemmän katseltavaa. Kaipasinkin jo todella pientä innostumista, mutta toisaalta mietin, että on aseteltava omat ajatukset niin, etten ajattele liian pitkälle, kasvata liiaksi odotusta ja siten altista itseään pettymykselle. Ainakaan ennen kuin potentiaalia on tarkastellut syvemmin. Kävi miten kävi, on sentään huippua päästä näyttöön viikkojen tauon jälkeen ja vähän kuin virittää itseään takaisin satulaan.
Jos edeltävästä näytöstä on kulunut jo pieni ikuisuus, niin samoin on näistäkin asukuvista, mutta ehkäpä sopivat nyt tähän räntäsateiseen päivään.
Neule: Zara / Kauluspaita: Samuji / Hame: Dina / Nilkkurit: Sixty Seven / Laukku: Marc Jacobs
