Herkuttelijan Bryssel

Bryssel on herkkusuun taivas ja jos minulta kysytään, kaupungin parasta antia onkin lukuisat herkkupuodit ja suklaakaupat. Ei ole kadunkulmaa, jota ei koristaisi suloinen eclair -kauppa, vohvelikioski, macaron-myymälä tai suklaapuoti. Belgialaisen suklaan perään haikaillessa meinaakin valinnan vaikeus iskeä, joka puolella kun on toinen toistaan houkuttelevamman näköisiä myymälöitä. Ennen reissuani yritin selvittää sitä parasta, mutta se ei … Lue lisää

Matkatavarat kahden päivän työmatkalle

Olin tällä viikolla parin päivän työmatkalla Brysselissä siten, että lähdin matkaan hyvin aikaisin torstaiaamuna ja palasin puolenyön hujakoilla perjantai-iltana. Kahteen päivään mahtui paljon erilaista ohjelmaa, niin virallisempia työtapaamisia kuin rennompaa ohjelmaa sekä illanviettoa yhdessä työkavereiden kanssa. Perjantaille oli ilokseni varattu runsaasti vapaa-aikaa, joka mahdollisti kaupungilla kiertelyä myös omatoimisesti. Reissussa olin luonnollisesti pelkin käsimatkatavaroin ja yritin … Lue lisää

Kiireinen viikko ja kotiin paluu

Tämä viikko on ollut aivan järjettömän kiireinen ja viimeiseen kahteen päivään en ole ehtinyt edes läppäriä avata, vaikka niin olin kuvitellut ehtiväni päivittä blogia jossain välissä reissua! Matka Brysseliin oli antoisa, mutta kuten työmatkoilla usein on tapana, päivät olivat todella täysiä ja pitkiä. Tänä aamuna olikin koko kiireisen viikon jälkeen sellainen olo, ettei ihan tiennyt … Lue lisää