Nyt kun lattia on saanut värinsä ja laattavalinnoissakin ollaan hyvällä mallilla (itse asiassa lattialaatat lähti jo tällä viikolla tilaukseen), on listalla ollut seinämaalin valinta. Vielä menee hetki, ennen kuin pääsee maalaamaan, mutta toisaalta sekin on edessä nopeasti, sillä keittiö on maalattava ennen asennusta. Niinpä olen tällä viikolla rohkeasti sutinut maalinäytteitä seinälle testatakseni eri sävyjä luonnossa.

Olen huomannut, että pienet värimallit voivat heittää yllättävänkin paljon todellisuudesta, ja toki myös tilan valot ja sävyt vaikuttavat paljonkin. Siksi testauksella on ollut itselle oleellinen merkitys. Värimallien tihrustamisen sijaan Googlesta on tullut jopa tärkeämpi työkalu potentiaalisia maalisävyjä miettiessä, melko useasta sävystä kun löytyy jo joku, joka on sitä käyttänyt ja julkaissut kuvan Googlen haaviin osuvassa kanavassa. Ne ovat auttaneet valitsemaan testiin lähteneitä sävyjä, mutta toki myös perinteiset värikartat ovat olleet apuna. Lisäksi Tikkurilalta saa tilattua A4-kokoisia värimalleja Tunne Väri -kokoelmasta, joille luvataan sävylupaus.

Vihreä kakluuni ja harmaa lattia

Eteisen maali jää myöhemmin mietittäväksi, nyt keskiössä ovat olleet keittiön ja ison tilan sävyt, joissa haluan käyttää yhteensä kahta sävyä. Kakluunin molemmin puolin tummempaa ja muihin seiniin läpi keittiön vaaleaa. Oleellisia tekijöitä sävyä miettiessä onkin sen istuvuus vihertävään kakluuniin, mutta myös sopivuus vaaleanharmaaseen lattiaan. En halua liian valjua tai pastellista lopputulosta.

Alussa olin ajatellut seiniin vaaleanpunaisempaa sävyä kuin mihin ajatukseni ovat lopulta kasvaneet. Nyt vaaleanpunainen ei tunnut enää hyvältä, ja olen jopa miettinyt kunnolla tummempaa, kuten vaikka Tikkurilan N473-väriä. Se istuisi täydellisesti kakluuniin ja asunnon henkeen, samaa sävyä kun löytyy rappukäytävän maalauksistakin. Samalla se on kuitenkin niin paljon tummempi kuin olin ajatellut, joten on tuntunut turvallisemmalta pitäytyä alkuperäisissä tummuusasteissa, sillä kuten on jo niin monesti tullut todettua, usein ne ensimmäiset mietteet ovat lähinnä sitä oikeinta.

Maalisävyjä beigestä roosaan

Tikkurilan sävyt H471 jaV407 karsiutivat nopeasti liian hempeytensä ja vaaleanpunaisuutensa takia. Ne eivät vain istu asunnon henkeen. Sävy J471 taas sai ruksin liian oranssisuutensa takia, ja samoin sen viereinen ruusukvartsi (V472). CoverStoryn ekologisempaa Evelyn sävyä olen miettinyt todella vakavasti, sillä haluaisin valita ekologisemman maalin. Olenkin tutustunut myös muihin vastaaviin vaihtoehtoihin, mutta ongelmaksi tuntuu muodostuvan sävynirsouteni, useilla merkeillä on melko rajallinen värikartta tarjolla ja Tikkurilan värivalikoima vain on niin laaja, että näin tiettyjä sävyjä etsiessä siihen taipuu herkästi tarjonnan takia.

Evelyn on siis luonnossa todella kaunis sävy, mutta se on niin paljon beigempi kuin olin ajatellut. Siksi mietinkin, pidänkö siitä enemmänkin siksi, että haluaisin valita seinälleni eettisemmän maalin, vaikka oikeasti värisilmäni tuntee vetoa punertavampiin sävyihin. Niistä tällä hetkellä suosikkini ovat V471 ja J472, mutta täytyy vielä katsella vähän eri valoissa. Maalien takia kaivoin myös paketissa olleen kaapinkin esiin. Helpompi nimittäin tarkastella sävyjä kun on jotain, mitä vasten tai minkä rinnalla sävyä arvioida.

Sävyt elävät myös kuvissa, tuntuu vaikealta ikuistaa juuri sitä, minkä silmä näkee luonnossa, esimerkiksi tuo mainitsemani V471 näyttää ylemmässä kuvassa todellista tunkkaisemmalta ja on oikeasti lähempänä asteen ylempänä olevan kuvan pensselin alta näkyvää sävyä,

Olen ostanut maaleja pienissä purkeissa testiin ja ajatellut, että käytän loput esimerkiksi kuvauspohjien maalaukseen, joten näin ne eivät mene hukkaan. Tämän enempää maaleja tuskin kuitenkaan haluan hankkia, joten suurella todennäköisyydellä tuleva sävy on näiden joukossa. Onneksi seinämaalia on suht helppo vaihtaa jos myöhemmin tulee toisiin ajatuksiin (tosin uudet listat asennetaan maalin päälle, eikä heti haluaisi alkaa uhmaamaan tyylikästä rajaa)!

Tikkurilan valkoinen

Vaalean maalin suhteen en ole hankkinut näytteitä vaan päätin luottaa sävymallilappuihin. Seisotin seinillä lukuisia eri valkoisen sävyjä. Halusin pehmeää valkoista, eli ei puhtaanvalkoista, muttei kuitenkaan liian keltaista tai liian harmaata. Ihastuin CoverStoryn Sylvia-sävyyn, mutta koska maali jatkuu keittiön seiniin, jossa sen on kestettävä kulutusta ja pyyhkimistä, täytyy huomioida sävyn saatavuus myös kovempaa kulutusta kestävässä maalissa.

Se siis karsi tavalliseksi seinämaaliksi tarkoitetun CoverStoryn pois ja päädyin takaisin Tikkurilan valikoimana, jossa saman sävyn saa keittiöön lujapintaisena ja muualle perusseinämaalina. Sävyksi valitsin Tikkurilan valkoisen, joka mallilapun ja Googlen kuvien perusteella näyttää juuri sopivalle. Maali on vielä ostamatta, mutta jos nyt ei odottamattomia käänteitä tule matkaan, se on valintani.

Maalitarvikkeita valitessa kannattaa tutustua suomalaiseen Sokevaan, jonka laadukkaita tuotteita löytyy rautakauppojen hyllyltä. Kuvan pensseli on Sokevan (saatu blogin kautta) ja maininnan yritys ansaitsee, koska sen omistaa Näkövammaisten liitto ja kyseessä on yhteiskunnallinen yritys Avainlippu-tunnuksella. Eli Sokevan (valikoimassa runsaasti mm. maalausvälineitä) tuotteita valitsemalla tukee kotimaisten näkövammaisten työtä.

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

En ole tuosta Sokevasta ennen kuullutkaan, pitääkin muistaa ensi kerralla maalikamppeita ostaessa.

Vastaa

Itse muistan kuulleeni nimen joskus, mutta en tiennyt yhtään tarkemmin kuviosta, joten toi heti lisäarvoa asiaan kun tietää, mikä yrityksen tarkoitus :) Sokevan valikoima näyttää muuten varsin laajalle, joten kannattaa ehdottomasti pitää mielessä!

Vastaa

Sokevan tuotteita olen ostanut vuosien varrella mm. korituolin joka on kulkenut mukanani vuosikausia.

Vastaa

Oi, onpa kiva kuulla! :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.