Heti muuton jälkeen ja kuun taittuessa säät siirtyivät syksyyn ja viikko on ollut yhtä sadetta tai vähintään sen ennettä. Samalla olen harmitellut, että pitikin unohtaa syysvaatelaatikot ihan varaston perimmäiseen ja alimmaiseen nurkkaan. Olenkin vähän välitilassa, kesä on pakattu pois, muttei ole kunnolla lämmintäkään niissä parissa matkalaukussa, jotka pakkasin miehen luokse väliajaksi ennen lopullista muuttoa uuteen. Onneksi sentään pari takkia tajusin napata mukaan, mutta kenkien suhteen tilanne oli toinen.

Käytännössä olen kulkenut koko viikon ainoilla umpinaisilla kengilläni, eli tennareilla (ihanko todella kuvittelin pärjääväni vielä sandaaleissa?). Koska muistin olevani joka tapauksessa helppojen kaupunkinilkkureiden tarpeessa, kävin eilen työmatkalla ostamassa sellaiset – samalla kun nappasin kaupasta mukaan myös kauden ensimmäisen sukkispaketin. Tästä se lähtee, syksy.

Tämä olkoon siis syksyn ensimmäinen asu (muutama kesäasu tosin on vielä julkaisematta, joten hetki kausia limittäin). Pitkä mekko oli sen verran salliva, ettei onneksi vielä tarvinnut ottaa käyttöön sukkahousuja, mutta nilkkurit tulivat jo erittäin tarpeeseen.

Vihreä bambukuvioinen paitamekko on People Treen (blogin kautta saatu), jonka vaatteita löytyy Weecosin valikoimasta. People Tree on kestävän muodin ja ekologisten materiaalien pioneereja, itse asiassa ensimmäinen vaateyritys, jolle on myönnetty World Fair Trade Organisation -merkki. Toiminnassa noudatetaan Reilun kaupan periaatteita ja esimerkiksi tämä mekko on lyocellia ympäristöystävällisillä corozo-napeilla (eli kivipähkinänapeilla).

Katselin vastikään dokumenttisarjaa, jossa lyocell (tai toiselta nimeltään tencel) oli mainittu tämän hetken vaateteollisuuden yhdeksi ympäristöystävällisimmistä materiaaleista. Jännästä nimestään huolimatta se on puutuotannosta saatavaa luonnonmateriaalia ja tuntuu päällä keveältä sekä hengittävältä.

Mekko: People Tree, saatu blogin kautta / Laukku: LUMI / Nilkkurit: Vagabond / Takki: Zara

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.