Viikonloppuun on mahtunut paljon, ja akut on taas ladattu uuteen, ja vikaan viikkoon ennen lomaa taas niin hyvin, ettei voi muuta kuin hymyillä! Tämänpäiväinen käsittämättömän upea sääkin on saanut joka välissä hihkumaan kesää. Eilen tosin pelättiin sadetta kun hipsittiin keskustaan, mutta suotta, vaikkei aurinko valaissutkaan taivasta, oli silti lämmin ja suotuisa kaupunkikeli. Ensin istahdettiin brunssille Krullaan (josta päivitetty brunssiarvio tulee pian), jonka jälkeen kierrettiin Bulevardin miestenvaateputiikkeja. Brunsseilusta vatsa täynnä ei jaksettu sen enempää maistella ravintolapäivän antimia, mutta nautittiin mukaansa tempaavasta tunnelmasta ja iloittiin siitä, että kaupungissa tapahtuu.

ravintolapaiva 2heureka 2ravintolapaiva 1

Tänään aamu aloitettiin bageleilla ja jatkettiin Heurekaan päätarkoituksena käydä katsomassa Body Worlds -näyttely, joka kieltämättä oli vaikuttava ja erittäin hienosti toteutettu. Itse hyvin herkkänä pystyin sen yhtä taukoa lukuun ottamatta katsomaan hyvin läpi, joten uskallan suositella kaikille, jos vain aihe vähänkään kiinnostaa! Näiden ohella matkustettiin avaruuteen Heurekan planetaariofilmien avulla, ja vilkaistiin nopeasti myös pysyvää näyttelypuolta, sekä painettiin omakuvaiset kolikot, heh. Siinähän se iltapäivä vierähti, Weeruskan kautta vielä kotiin loppuillasta nauttimaan ja uuteen viikkoon valmistautumaan. Ihana viikonloppu!

ravintolapaiva 5heureka 1ravintolapaiva 6

Kysymyksiinne on muuten vastailtu, ja yritän ensimmäisen vastaussatsin julkaista jo huomenna, mutta joka tapauksessa, ensi viikolla kaikki vastaukset ponkaisevat ruutuun, pysykäähän siis kuulolla! :)

Katso myös nämä

6 comments

Vastaa

Tykkään sun hiuksista noin, olkapäille ulottuvina ja suorina! Hämmentävää huomata tämä, koska en pidä omista (ohuista) hiuksistani, vaikka hieman lyhentämällä ja leikkaamalla olisin samassa mallissa. Nurinkurista tällainen.

Vastaa

Oi, kiitos, kiva kuulla! Itse en ole vieläkään sinut malin kanssa, vaan vahtaan kasvua henkisen suurennuslasin kanssa ja toivon, että kesä toisi muutaman kriittisen sentin pituuteen lisää ;) Omien tuntemusten keskellä rypiessä, onkin ihana kuulla, ettei se ole lainkaan niin paha, kuin miltä välillä tuntuu! Ja niinpä, muilla helppo tykätä sellaisesta, mikä itsellä tuntuisi vieraalta, itseään kun tarkastelee niin tottumuksieen ja elämän aikana kertyneen mielikuvansa kautta :)

Vastaa

Näin sinut lauantaina purjehtimassa pitkin Mannerheimintietä – upeana kuten aina! Olit niin näyttävä ilmestys, että pysähdyin ja jäin tuijottamaan perääsi (kuulostan nyt kyllä hullulta pervosedältä!)

Vastaa

Oi apua, ihana olet! Kiitos kehuista, lämmittää kummasti tämän harmaan maanantain keskellä :) Hih, hassu ajatella, että joku on bongannut, ja itse tietty ollut täysin tietämätön.. ;)

Vastaa

Komea miesystävä!;)

Vastaa

Hih, kiitti ;)

Leave a Reply to Korundi Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.