Rakastan värejä. Se ei tarkoita värikkyyttä tai räikeyttä, vaan kiinnostavia väriyhdistelmiä, jotka yhdessä näyttäytyvät harmonisena ja tai jopa vangitsevana. Siinä missä rakastan tasapainoisia väriyhdistelmiä, negatiivisesti silmääni hyppää tilaan, materiaaliin tai tarkoitukseen nähden huonosti yhteensopivat sävyt ja ylipäätään keskenään riiteleviä värejä.

En tarkoita niitä kliseisiä väripareja, joista varoitellaan, kuten vaikka punaista ja vihreää, sillä uskon, että ihan kaikista värikomboista voi löytyä se täydellinen yhdistelmä, kyse on enemmänkin siitä, missä vahvuudessa värit näyttäytyvät, millaisena tekstuurina ne ovat ja mihin taittavat. Huono värivalinta tarkoittaa itselle sitä, että se ikään kuin syö värejä ympäriltään. Silloin kumpikaan ei näyttäydy parhaana versiona itsestään. Sellainen ei siis yksinkertaisesti vain sovi tilaan, valoon tai vaikka ihon sävyyn, mutta usein siis kyse on sävyasteen valinnoista eikä niinkään itse väreistä.

Tällä alustuksella tuskin tarvitsee sanoa, että saatan vähän viilata nyansseja, mitä tulee tulevan kodin värivalintoihin. Ylipäätään sellaiset pienet, mutta isosti kokonaisuuteen ja tunnelmaan vaikuttavat asiat kuin värit, tekstuurit ja valot ovat itselle äärimmäisen tärkeitä asioita remontissa.

Olenkin jo moneen otteeseen sanonut, että en halua kliinistä, väriä ja kodikkuutta saa olla, mutta oleellista etenkin pienessä asunnossa on, mitä ne ovat ja miten istuvat yhteen. Tarkoitus ei ole tehdä väripommia, vaan lisätä tunnelmaa ja persoonaa visuaalisten valintojen kautta. Ja yhden pinnan valinta vaikuttaa toiseen, joten tämän kokoisessa hyvin avonaisessa asunnossa on pakko ajatella väripalettia kokonaisuutena, sävyasteiden täytyy tukea toisiaan, ei viedä niiden nyansseja väärään suuntaan.

En mieti pelkästään sävyjä, joista pidän vaan huomaan miettiväni myös yllättävänkin paljon asunnon historiaa. Se tarkoittaa aikakautta, jota rakennus edustaa sekä nykyisen talon kiinteiden elementtien sävyjä. Koen tärkeäksi sovittaa valinnat kulloiseenkin tilaan ja ikään kuin antaa tilan tunnelman ja valon johdatella valintoja.

Tikkurilan värikartat

Olenkin viime viikkoina selannut valtavan määrän valmiita värilastuja. Niiden hakeminen rautakaupasta taisi olla ihan ensimmäisiä asioita mitä remonttiin liittyen tein.

Lopulta totesin, että ainoa itselle toimiva tapa on ottaa kunnon väriviuhka käteen ja alkaa vertailemaan nyansseja keskenään ja lopulta parittaa niitä yhdeksi kokonaisuudeksi. Huhuilin sellaista somessa ja ihanasti sain vinkin, että ainakin Vantaanportin K-raudasta järjestyy värikarttoja lainaan. Niinpä kävin eilen hakemassa Tikkurila Symphonyn Opus 1 ja 2 -värikartat sekä muutaman lattiavärinäytteen. Opus 1 sisältää puhtaita perusvärejä, ja on osoittautunut itselle tarpeettomammaksi (sävyt tuntuvat liian kliinisiltä ja keinotekoisilta), sen sijaan murrettujen värien Opus 2 on täynnä kiinnostavia vaihtoehtoja. Näiden lisäksi tilasin Torista universaalin väriviuhkan, jota voin hyödyntää kun lainaviuhkat lähtevät palautukseen.

Olen ajatellut valita ensin sävyt ja sen maalit. Nyt olen tutustunut pellavaöljymaaleihin, kalkkimaaleihin ja tietenkin tuttuihin Tikkurilan maaleihin. Tällä viikolla saan myös näytteitä ihan uudesta ekologisesta maalisarjasta. Haluaisin valita ekologisempia vaihtoehtoja, mutta tähän mennessä värivalikoiman suppeus on osoittautunut haasteelliseksi, joten todennäköistä on jonkinlainen yhdistelmä. Olisi hienoa, jos edes jotkut kodin maalit pystyisi korvaamaan ns. paremmilla vaihtoehdoilla, mutta en kuitenkaan halua tinkiä sävyistä tai kestävyydestä. Esimerkiksi keittiön kaappien ja tason väliseen seinään on pakko valita kunnon kulutusta kestävää, ja sama toki lattiaan.

 

Eteisen kaapiston sävy tulee olemaan Tikkurilan sävykartasta, se kun on se, mitä valmistaja käyttää, joten näin ollen eteisen muita värejä täytyy peilata siihen. Olen jopa harkinnut saman sävyn jatkamista myös seiniin, mutta en ole vielä tehnyt päätöstä.

 

 

Kiireisin päätös on kuitenkin lattiamaalivalinta, johon nyt on pari vaaleanharmaata sävyä loppusuoralla, toinen asteen viileämpi, toinen hieman lämpimämpi. Aion ostaa pienet purkit molempia ja testata, jotta saan parhaan käsityksen siitä, kumpi sopii asuntoon paremmin. Ja lattiasävyn suunta taas vaikuttaa kaikkeen muuhun, kuten vaikka kaapistojen sävyyn. Väriviuhkat ovat lainassa vain muutaman päivän, joten niistä on ammennettava tänä aikana mahdollisimman paljon infoa, jotta tietää mistä jatkaa kun seuraavat maalivalinnat ovat käsillä. Onneksi loppuviikko tehdään asunnolla lattian pohjatyötä, joten voin keskittyä itse muihin juttuihin ja maalimietteiden lisäksi tarkoitus on palata laattavalintojen äärelle.

Katso myös nämä

5 comments

Vastaa

Kiitos! Löysin sun blogin ihan vahingossa, ja päädyin suoraan remonttipostauksiin. Aion jatkaa niiden seuraamista jatkossakin, kahlasin kaikki ne läpi kerralla :) Oot avannut asioita tosi hyvin budjetteja myöten, tästä on varmasti hyötyä monille. Ja minkä helmen löysitkään, uskon että remontin myötä siitä tulee ihan huippu!

Vastaa

Oi, onpa kiva kun eksyit paikalle ja että aihe kiinnostaa! Oma arki on tällä hetkellä yhtä remonttia, joten aina kivempi jos teemasta on iloa myös muille :) Ja ihana kuulla, kiitos, en malta odottaa asunnon valmistumista ja se koko ajan tuntuu vahvemmin ja vahvemmin omalta, mikä on hyvä merkki :)

Vastaa

Moikka! Ihan mahtavaa, että sulla on vaaleanharmaan lattiamaalin pohdinnat
just nyt ajankohtaisia, nimittäin niin on mullakin! Ehtisitkö avata mitä maaleja ja sävynumeroita mietit? Meille on todennäköisesti tulossa Betoluxia lattiaan sävyssä 2115. Alunperin oli tarkoitus tehdä valkokuulto vahaus/ lakkaus, mutta lattialautojen väleissä on vanhaa (mustaa!) vahaa joten todennäköisesti maalaus jäänee ainoaksi vaihtoehdoksi.

Tsemppiä remppaan, lopussa kova työ ja pohdinnat sitten palkitaan :)

Vastaa

Onpa hauska sattuma! Mulla on kanssa tulossa tuota Tikkurilan Betoluxia lattiaan! Lattia-ammattilainen suositteli sitä lioteohenteisena, on kuulemma kestävämpi kuin vesiohenteinen ja pysyy paremmin jos vanhassa lattiassa on muutakin kuin puhdasta puuta (omassa lattiassa vastaavasti on jämiä betonista ja sen sellaisesta). Haju on kuulemma kamala, mutta eiköhän sen kestä hyvän lattian vuoksi :)

Juuri tänä viikonloppuna hain kahta sävyä testiin ja tarkoitus olisi huomenna kokeilla niitä irtolautaan ja vertailla, kumpi näyttää paremmalta isompana pintana. Toisena sävynä on juurikin tuo mainitsemasi 2115 ja rinnalle otin asteen lämpimämmän, mutta tummuusasteelta suht saman Tikkurilan Harmaan. Kiiltävää maalia ei ollut pieninä purkkeina, mutta K-raudasta suositeltiin ottamaan sävyt perusmaalissa, sillä niitä oli pienessä koossa ja värinyanssivertailua pystyy riittävän hyvin tekemään (vaikka ei ihan identtinen ja pinta matta).

Kiva siis kun aihe kiinnostaa! Oli tarkoitus muutenkin kirjoittaa lattiaprojektista, joten voisin hyvin laittaa ensi viikolla blogiin ihan oman postauksensa maalivalinnasta, sen kun tulen tekemään ihan lähipäivien aikana :)

Ja kiitos tuhannesti! Paljon todellakin päätettävää ja mietittävää, mutta toivottavasti lopputulos on kaiken sen arvoinen! Ja samoin sinne, tsemppiä lattiaurakkaan – harmaa on mun mielestä tosi kaunis ja ajaton sävyvalinta!

Vastaa

Kiitos! Pitääkin tsekata vielä toi Tikkurilan Harmaa :) Meillä oli aikaisemmassa asunnossa vesipohjaista Betolux Akvaa ja se ei tosiaan pysynyt ihan älyttömän hyvin lattiassa. Nyt meillekin siksi tulossa juuri tuota liuotinpohjaista perinteistä Betoluxia vaikka siinä onkin pidempi kuivumisaika ja tosiaan haju on kuulemma todella voimakas jonkin aikaa… Sävy 2115 oli edellisessä asunnossa ja se oli kyllä kaunis sävy.

Postaus lattiaprojektista olisi huippu, tosi mielelläni lukisin sen :) Muutenkin kaikki pohdinnat värien suhteen ovat minun mielestäni tosi mielenkiintoista luettavaa. Meidän on ollut yllättävän haastavaa päättää seinien värejä koska haluaisimme tuoda asuntoon lämpöä ja kodikkuutta, mutta jos ja kun lattia tulee olemaan viileähkön vaaleanharmaa niin tähän on minusta yllättävän haastatavaa tuoda lämpöä rinnalle. Toki puukalusteilla/ rottinkikalusteilla/ koristetyynyillä jne tätä lämmön tunnelmaa saa luotua, mutta nimenomaan nuo seinien värit tuottavat päänvaivaa, koska mekään emme haluaisi valkoisia seiniä (mutta pelkäämme, että valitsemme seinien värit liian lämpimästä värimaailmasta ja sitten ne näyttävät tunkkaisilta lattian rinnalla :-D)

Toinen postaustoive olisi käytetyt kalusteet ja parhaat huonekalukirpparit. Taisitkin mainita, että teit hyviä löytöjä Porvoon/ Haminan/ Kotkan suunnilta (jos muistan oikein?), joten olisi hurjan kiva kuulla jos sulla olisi vinkata miltä kirppareilta teit hyviä löytöjä :)

Kiitos muutenkin ihanasta blogista, sitä on ilo lukea ja inspiroitua kauniista kuvista :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.