Olen monesti kokenut kesäpukeutumisen hankalaksi ja tylsäksi, mutta tänä kesänä olen hullaantunut siihen. Olen löytänyt itsestä rennon lomalaisen, joka janoaa helpon hellemekon heittämistä päälle. Reissu vastasi siihen loistavasti, päivittäisillä kolmenkymmenen asteen helteillä ei tullut mieleenkään ajatella muuta kuin jotain rentoa ja helppoa.

Nyt tuntuu hämmentävän vaikealta ajatella toimistopukeutumista ja viileneviä säitä, oikeasti haluaisin vain jatkaa elämää helpoissa kesämekoissa. Ehkä syysinto iskee jossain vaiheessa. Toivottavasti, sillä nyt tunnen lähinnä luopumisen tuskaa ja mietin jo, että korikassit sun muut joutavat pian talvisäilöön. Mikä kamala ajatus!

Kun valitsin tänään alkaneen arjen ensimmäisen työpäivän vaatetta, oli kuin mieli olisi ollut loman pehmentämä. En osannut ajatella muuta kuin hellemekkoja, sellaisia kuin vaikka näiden kuvien valkoinen Odessassakin päällä ollut. Tuntui kuin ei olisi edes muita vaihtoehtoja ja oli vaikea sisäistää, että huolettoman yleisilmeen sijaan joutuukin yhtäkkiä näyttämään uskottavalta, ammattilaiselta ja vielä uuden alun ryhdittämältä.

Lopulta ensimmäisen päivän vaatteessa oli epämukava olla. Nyin kietaisuhenkistä toimistomekkoani koko ajan ja tuntui kuin olisin ollut jonkun toisen vaatteissa, vaikka viime talvena kyseinen mekko näkyi päällä useasti. Ehkä se vielä tästä. Joka tapauksessa, kesävaatekuvia vielä hetki blogissa vaikka säät ovatkin jo taittuneet viileämpään.

Niin, se uusi työ! Aloitin siis tänään Stockan Herkun markkinoinnissa, päävastuina sosiaalinen media ja sisällöntuotanto, mutta toki muutkin Herkun markkinointikuviot ujuttautuvat pöydälle siinä ohessa. Oma historiani Herkun kanssa on pitkä, läpi aikuisikäni se on lomittunut reiteilleni ja riippuen kulloisenkin kotini sijainnista ollut joku satunnainen tai säännöllinen ruokaostospaikka. Kuluneet pian kolme vuotta itsekseni asuessa se on ollut säännöllisiä ruokakauppojani Kruununhaan pienten markettien ohella. Mielenkiintoista siis päästä upottamaan kätensä brändiin, joka on kiinnostavassa vaiheessa siirryttyä S-ryhmälle ja myös itselle entuudestaan hyvin tuttu. Nyt vain mieli pitäisi kesän jälkeen onnistua terävöittämään kaiken uuden tiedon sisäistämiseen!

Mekko: Odd Molly, saatu blogin kautta / Korikassi: Global / Sandaalit: Vagabond

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Onnittelut uudesta mielenkiintoisesta työpaikasta

Vastaa

Kiitos tuhannesti! ❤️

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.