Jokaisella hiuslaadulla ja –värillä on omat erityistarpeensa ylläpidossa ja hoidossa, ja monella vaalealla taitaa olla voimassa pysyvä välttely epätoivottua keltaisuutta kohtaan. Itsellä, nyt kymmenisen vuotta vaaleana olleena, on ehtinyt tullut jos jonkinmoiset kikat värinsäilymistä ajatellen kokeiltua, toisinaan tuulimyllyjä vastaan taistellen ja joskus, kuten nyt, kaikki tuntuu menevän vähän liiankin helposti. Ehkä nykyisen värin vaivattomuus on edes jonkinmoista kompensaatiota itse hiusmallin (tai siis sen pituuden) riipivyydelle. :)

Tietenkin kaiken a ja o on hyvinhoidetut hiukset, mitkään kikkaskonstit eivät pelasta jos hiukset sojottavat hamppuina, ja kuten kaikki käsitellyt hiukset, myös vaalea tarvitsee paljon kosteutta, hoivaa ja suojaa. Aloitankin nyt aiheen kannalta vähän nurinkurisessa järjestyksessä, ensin kun olisi hyvä käydä läpi perustuotteet, mutta päädyinkin aloittamaan vaalean värin täsmätuotteista, ja palailen sitten myöhemmin käyttämiini hiustenhoitotuotteisiin.

Pahimpana kautena, jopa useamman vuoden ajan, kärsin hetkessä keltaistuvasta päästä ja hiusten muuttumisesta nopeasti raskaaksi, kuin vahakerroksella valelluksi möykyksi. Silloinen kampaajani tuskasteli hiusteni kanssa, ja niihin kokeiltiin vaikka mitä hoitotuotteita ja keveitä sävyjä. Vähän väliä hän jaksoi kysellä, josko kohta olisi muutto uuteen asuntoon edessä, se kun saattaisi ratkaista pulman. Enhän minä nyt tietenkään hiusten takia muuttanut, mutta lopulta sekin päivä koitti, kaksi ja puoli vuotta sitten. Tapahtui todella dramaattinen muutos kun jätin taakse vanhan putkiremppaamattoman asunnon ja siirryin uuteen, juuri täysremontin läpikäyneeseen asuntoon. Huokoinen vaalea hiusvärini imi vanhan putkiston metalleja kuin häkä, ja väri kellastui alta aikayksikön. Uusi koti ja uudet putket kadottivat koko vanhan päänvaivan, minkä jälkeen hiukset ovat säilyttäneet värinsä uskomattoman hyvin vain pienin säännöllisin erityistoimin.

blondi 03

Vanhan putkiston kanssa pärjäillessä sitä löysi kuitenkin omat kikkansa lievittämään ongelmaa, merkittävin löytö oli kampaajan suosittelema askorbiinihappo, joka poistaa tehokkaasti metallia hiuksista. Happoa myydään apteekeissa yksittäispakatuissa pusseissa sekä (joissain) myös isommassa purkissa, kerta-annokselle tulee muistikuvieni mukaan hintaa parin euron paikkeilla. Hiukseni imivät keltaisuutta niin pahasti, että kampaaja suositteli tekemään käsittelyn parin viikon välein, niinpä rutiiniksi muodostui askorbiinihapon liuottaminen veteen ja sen varovainen valuttaminen hiuksiin. Myöhemmin toisen kampaajan vinkistä opin sekoittamaan jauheen shampooseen, jolloin levitys oli huomattavasti helpompaa ja nopeampaa.

Askorbiinihapon vaikutusaika on 10 minuuttia, jona aikana sieraimet täytti aina huutava hiuksista irtoavan metallin haju, ja muutos peilikuvassa pesun jälkeen oli heti silmin havaittava ja sormiin tuntuva. Väri kirkastui huomattavasti, ja vielä kun käsittelyn yhteydessä käytti hoitavaa ja väriä taittavaa tuotetta (kuten seuraavassa kappaleessa mainittua Revlonin palloa), niin lopputulos tuntui hyvältä taas hetken. Myös Goldwellin Soft Color -vaahtosävyte oli tuolloin kovassa käytössä; erittäin näppärä pika-apu hillitsemään keltaisuutta kampaajakäyntien välissä.

blondi 01

Nyt nautin täysin siemauksin värin pysymisestä kauniina helpoin hiustenhoitorutiinein, pääpanos on tällä hetkellä hyvissä hoitotuotteissa. Tuoreessa muistissa on kuitenkin kaikki se vaiva, joten uutta asuntoa etsiessä ehdoton edellytys on jo tehty tai  kohta edessä oleva putkiremppa. Nykyään kevyet konstit riittävät vaalean sävyn ylläpidossa, ja jo vuosia luottotuotteisiini ovat kuuluneet Revlonin Nutri Color Creme –pallot, jotka syventävät, taittavat ja neutralisoivat värjättyä hiusta sekä samalla hoitavat. Revlonin voide on loistava ja tehokas shampoopesun jälkeen, sillä vain kolmen minuutin vaikutusaika riittää parantamaan väriä sekä samalla ajaa hoitoaineen aseman. Sopii siis kiireisiin arkiaamuihinkin!

Kun hiuksissani oli beigempi sävy, käytin sävyä 931 (light beige) syventämään väriä ja nykyään hiusten ollessa vaaleammat, käytän palloa nro 1002 (white platinum) neutralisoimaan vaaleaa ja taittamaan pois epätoivottua keltaisuutta. Näitä tuntuu löytyvän suurimmasta osasta kampaamoita, joten saatavuus on hyvä ja tuotteet itsessään riittoisia.

blondi 02

Aina vaalean kauteni alusta asti sännöllisessä käytössä ovat olleet hopeashampoot, joita käytän tarpeen mukaan. Paras vaikutus niillä on, kun shampoon ehtii antaa vaikuttaa hiuksissa hetken tai pidempäänkin, jos kärsivällisyys sallii. Hopeashampoon jälkeen pistän hiuksiini mielellään naamion tai muuten hoitavan tuotteen, mutta myös Revlonin sävypallo tukee hopeapesua.

Tällä hetkellä kylppäristäni löytyy Matrix Solutionist Total Results So SilverBumble and Bumble Color Support Shampoo sekä L’Oréal Professionnel Série Expert Silver. Myös blogin kautta saatu Biozell Professional hopeapari (shampoo sekä hoitoaine) on jo ehtinyt kulua puolilleen. Biozellin tuotteet ovat näistä neljästä ainoat kotimaiset sekä marketista saatavat. Hintakin on niillä hieman muita edullisempi, mutta sisältö ei kalpene kilpailijoille, etenkään Matrixille ja Bumble and Bumblelle, jotka ovat jääneet minulle vähän etäisiksi. Joukon suosikkini on L’Oréal, jota olen käyttänyt tyytyväisenä jo parin vuoden ajan.

Mitä konsteja tai luottotuotteita sinulla on vaalean sävyn ylläpitämisessä?

Katso myös nämä

9 comments

Vastaa

Kiva lukea näistä vaalean tukan shampoista ja hoitoaineista. Olisin halunnut vielä kysäistä, millaisia muotoilu/suoja-aineita käytät hiuksissasi? Suoristusrauta ja muukin käsittely on aika rankkaa vaalennetulle suomalaiselle hiuslaadulle, joten ajattelin jos sinulla olisi myös tähän puoleen jotain vinkkiä?

Vastaa

Kiva jos oli iloa! :) Totta, lähestyin aihetta vähän hassussa järjestyksessä, sillä hoito- ja suojatuotteet ovat kyllä ensiarvoisen tärkeitä, muuten ei vastaavilla täsmätuotteilla tee mitään jos pohjatyön unohtaa. Yritän vältellä ylimäräistä käsittelyä, ja annan hiusten kuivua mahdollisimman pitkälle ilman kuivaajaa ja rautaa käytän mahdollisimman harvoin, mutta silti föönattua tulee vähän joka pesun jälkeen ja rautaakin käytettyä aina silloin tällöin. Kaapista löytyykin lämpösuojasuihkeita ja suojaavia muotoilutuotteita, myös shampoita ja hoitoaineita, jotka itsessään sisältävät suojan (mutta toki en jätä vain sen varaan). Olin seuraavaksi tekemässä aiheen tiimoilta postausta käyttämistäni pesutuotteista, mutta voisinpa hyvin kirjoittaa jatkoksi myös esittelyn muotoilu- ja suojatuotteista – pistänpä työnalle :)

Vastaa

Blondikaudella tuli tutuksi sekin ilmiö, että vanhoista putkista tuli hiuksiin vihertävä sävy ja kumman karhea tunne. Sekin ongelma tosin korjaantui kampaamon tehoaineilla – onneksi!

Olipa hiuksissa mikä väri milloinkin, käytän aina niitä tuotteita, joita kampaaja suosittelee. Eron huomaa, kun tuote on sopiva.

Vastaa

Totta, oikeilla tuotteilla on valtava merkitys – niillä pystyy kummasti helpottamaan elämää ja ylläpitämään kampaajan aikaansaamaa lopputlosta kauemmin :)

Tosiaan, joillakin nuo putkiston metallit taittavat hiukset enemmän vihreään, itsellä taas vaikutus oli juuri keltaistava, tai pitäisi ehkä enemmin sanoa likaisen oranssi (todella kamala) ja kuten sanoit, paksunkarhea tunne – kuin hiukset olisivat jatkuvasti likaiset. Joillain vaalea väri imee vähemmän (riippuen varmasti hiustyypistä, vaalennusasteesta ja histen kunnosta, sekä toki myös putkiston iästä) ja siitä selviää täsmätuotteilla helpommin, ja jos hiukset ovat hyvin huonossa kunnossa ja/tai huokoiset, kuten itselläni tuolloin, niin ne imevät hetkessä kaiken, ja ovat jo parin pesun jälkeen tunkkainen klöntti. Yök. Ihanuutta on tuoreet putket ja helppo hiusarki :)

Vastaa

Olen testannut heikoin tuloksin tuota Goldwellin Soft Coloria, joten tuo askorbiinihappokikka kuulostaa lupaavalta! Pitääkin testata, kiitos vinkistä :)

Place for Dreams

Vastaa

Tuo Goldwell on tosiaan mieto, eli lähinnä (ainakin minulla) taittaa sävyä kylmempään samoin kuin nuo Revlonin pallot, ja olenkin käyttänyt sitä juuri askorbiinihapon jälkeen (yleensä seuraavan pesun yhteydessä), jolloin hius on puhdas ja vastaanottaa silloin hyvin neutraloivan sävyn :) Soft Coloria enemmän kyllä itse tykkään juuri noista värivoidepalloista; ovat miellyttävämmät käyttää ja samalla hoitavat!

Sun väri kyllä näyttää, ainakin kuvien perusteella, tosi kauniilta ja luonnolliselta vaalealta! :)

Vastaa

Kiitos ihanasta blogistasi! Olen vasta löytänyt tänne ja nyt kipeänä ollessani luin koko blogin läpi :) Osaisitko kertoa minkälaisen määrän laitoit tuota askorbiinihappoa shampoon sekaan? Teelusikallinen, riittääkö se?Kuulostaa hyvältä vinkiltä, mikään ei tosiaan ole ärsyttävämpää kun onnistunut vaalea kampaajalta lähtiessä, joka aina muuttuu likaiseksi parin viikon sisällä.. Onneksi itselläkin muutto juuri putkiremontoituun asuntoon heinäkuussa, jospa minunkin ongelmani katoaisi sitten. Hyvää kesää sinulle!

Vastaa

Oi, onpa ihana kuulla, että olet eksynyt blogiini! Tänään on itsellä ollut kaamea päivä, mutta tämä kommenttisi toi kyllä kummasti iloa harmauden ja sateen keskelle :) Pienillä asioilla (ja sanoilla) voi kyllä olla mahdottoman iso merkitys!

Hmm, tuota askorbiinihappoa myydään myös kerta-annospusseina, joten ensi alkuun käytin niitä pitkään (yksi pussi per kerta), joten kun lopulta bongasin tuon purkin, osasin jo vähän arvioida minkä verran kerta-annos suurin piiretein. Olen kyllä tosi huono arvioimaan mittoja, mutta meneeköhän kauas jos sanoisin, että suurin piirtein ruokalusikallinen tai jopa vähän päälle oli määrä, jota käytin. Eipä tuo kyllä millilleen ole, totta kai jo hiusten pituus tai käsittelyn tarve vaikuttaa myöskin, mutta näppituntuman oppii kyllä nopeasti :)

Tiedän hyvin tunteen, ja askorbiinihappo oli pelastus. Olen tosina ika varma, että sinulla käy samoin putkirempattuun kotiin muuttaessa; hiusten tila ja värin kesto pitenevät huimasti! Toivottavasti ainakin :)

Leave a Reply to Korundi Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.