Säät tuntuvat heittelevän tiheästä lumipyrystä täysin kosteisiin loskasäihin ja pukeutumista on vaikea ennakoida. Niinpä vuorotellen hikoilen paksussa toppatakissa tai harmittelen hetkessä läpi kastuneita kenkiä, mutta onneksi siinä lomassa ehtii osua välillä nappiinkin. Toistan silti itseäni, tulisipa kevät pian.

Tämä Espritin tummansininen takki oli käytetyimpiä viime talvena ja sama on nytkin. En ennen ajatellut, että hankkisin tummansinisen päällysvaatteen, mutta huomasin nopeasti sen olevan mustaa pehmeämpi ja käyvän ihan yhtä monen kanssa. Niinpä nyt haaveilen jopa tummansinisestä duffelitakista (punainenkin tosin olisi kiva) oikeastaan jo toista talvea (ja jäänee odottamaan seuraavaa), mutta sellaisesta laadukkaasta klassikkomallista, joiden hinnat huitelevatkin sitten samaa luokkaa kuin taannoin hankkimani Ted Bakerin takin. Niinpä vanhoilla takeilla on menty tämä talvi ja oikein hyvin pärjätty.

Hupullinen toppis sopii niihin päiviin kun pakkanen paukkuu ja lunta pyryttää, puolipitkätakki viileisiin, mutta kirkkaisiin pakkaspäiviin ja sitten tämä tummansininen sellaisiin nollaa lähenteleviin keleihin.

Takkeihin liittyen muuten, blogiin tulossa vielä tällä viikolla pari myyntiin, joten pysykää kulolla jos talvivaatteissa on takin täytettävä aukko.

Saappaita olen tänäkin talvena käyttänyt vähän, mutta kun käytän, eniten jalassa ovat olleet nämä joustavavartiset. Pohkeeni ovat kengän kokoon nähden kapeat, joten hyvin istuvien saappaiden löytäminen on todella vaikeaa, niinpä en oikein enää ole edes jaksanut etsiä. Tilaan nykyään suurimman osan kengistä netistä, enkä jaksa tilaus-palautus -rumbaa, joten siksi päädyn mieluummin hyviin nilkkureihin, joissa yleensä osaa arvioida sopivuuden niin koossa kuin mallissa.

Mutta tällaiset joustavavartiset ovat mainiot. Istuvat napakasti ja tuntuvat hyviltä. Eiväthän ne toki ole ihan yhtä klassisen tyylikkäät kuin mitä hyvin istuvat nahkasaappaat olisi, mutta riittävän hyvät omiin tarpeisiin.

Talvi on ollut niin kiireinen, että olen ihan viime tipassa herännyt sään muutoksiin. Kuten vaikka viime viikonloppuna, jolloin tilasin parit uudet talvikengät havahduttuani joitain viikkoja aiemmin siihen, että sellaisille tietynlaisille vähän korkeammille tukeville nilkkureille olisi tarvetta. Vaikka oikeastaan kohtahan on jo kevät ja pitäisi kai alkaa ajatella sitä talvivaatteiden hankinnan sijaan. Mutta ehtiihän sitäkin vielä fiilistellä kun ollaan lähempänä.

Takki: Esprit / Raitaneule, housut ja korvakorut: & Other Stories / Saappaat: Unisa / Laukku: Rebecca Minkoff / Kaulahuivi: Zara
Kuvat: Nina, Tunnetila

Katso myös nämä

6 comments

Vastaa

Tosi kiva asu, tuo Espritin takki on kyllä ihana ja tykkään kovasti myös raitapaidasta ja noista saappaista! Oletko muuten päättänyt mitä teet hiusten suhteen tai oletko jo tehnyt jotain? Itse pähkäilen pitäisikö ottaa raitoja, en ole nyt yli vuoteen värjännyt ja hiukset ovat ihanan hyvässä kunnossa mutta väri välillä ärsyttää, raidat varmasti piristäisivät mutta mietin kärsiikö taas tukan kunto.

Vastaa

Ihana kuulla, kiitos! Ja pahoittelut tuhannesti, että vastauksen kanssa kesti :( Hih, itse asiassa kävin kampaajalla tuossa ennen joulua! Varasin ajan nopeasti uudelle kampaajalle tietämättä vielä mitä tehdä. Kysyin häneltä, että mitä hän tekisi hiuksilleni ja sanoi, että ei tekisi muuta kuin laittaisi muutaman kevyen vaaleamman raidan eteen ja siistisi latvan. Niinpä pituudesta otettiin hieman vajaat viitisen senttiä ja laitettiin vähän raitoja, mutta on myönnettävä, että jälkeenpäin olen kokenut, että raidat jäivät kyllä vähän liian huomaamattomaksi. Siis toki huomasin sävyn kirkastuneen, mikä oli ihanaa, mutta ehkä olisi saanut edes hieman rohkeammin raidoittaa kasvojen ympäriltä. Mutta sitten toisella kertaa. Toisaalta parempi näin päin, aina on helpompi lisätä :)

Vastaa

Sulle sopii tummansininen tosi hyvin! Mäkin olen miettinyt punaista takkia jo pidemmän aikaa, kevääksi voisi olla kiva :) Yksi tummansininen jakkutakki multa taitaa löytyä ja jotain raitapaitaa myös sinisävyissä, mutta muuten suosin sinisen suhteen enemmän sellaista sähköisempää sinistä, joka sopii mulle paremmin :)

Vastaa

Ihana kuulla, kiitos! Ja oi, punainen takki olisi kyllä niin ihana! Jotenkin vain on tosi vaikeaa löytää sellaista oikeaa klassisen punaista sävyä. Mutta joku talvi vielä :) Sähkönsininenkin muuten on kaunis. Itsellä ei sitä niin päällysvaatteissa näy, mutta muissa vaatteissa kyllä :)

Vastaa

Mitä huulipunaa kuvissa on? Kauniin väristä ja sopii hyvin.

Vastaa

Kiva kuulla, että toimii! :) Jos nyt en ihan väärin muista, niin kyseessä on Boho Greenin Boho Greenin sävy 106, mutta taisin sipaista vähän persikkaisempaa huulipunaa päälle taittamaan sävyä.

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.