Talvipakkaset, vuoden epäinspiroivinta aikaa pukeutumisen kannalta. Olen tarponut keskustassa Helly Hansenin talvibootseissani ja Odd Mollyn untsikassani silloin kun pakkanen on paukkunut koviten ja kylmyys ärsyttänyt eniten. Ei huvita palella, mutta tänään uhrauduin asukuvien vuoksi ja uskaltauduin riisumaan talvitakin keskellä kipakkaa pakkasta. Siihen on syynsä, ettei asukuvia juuri ole näin keskitalvella, oikeastaan muutamakin.

Ensiksi pakkanen, kuka haluaa seistä kuvaamassa ja kuvattavana keskellä luihin ja ytimiin painautuvaa kylmää? Toiseksi pimeys (vaikka onneksi valo on jo alkanut lisääntyä!). Kolmanneksi pukeutuminen on mahdottoman yksipuolista, suoraan sanottuna tylsää. Aamulla valintakriteereissä ykkösenä on tarkeneminen eikä suinkaan värit tai kuosit. Äh, talvi ei ole mun juttu, eikä vain pukeutumisaspektilta vaan muutenkin. Kevättä siis odotellessa.

lindex neule 01lindex neule 04lindex neule 02lindex neule 03

Neule: Lindex* / Hame: Vero Moda / Nilkkurit: Tamaris, Zalando* /
Laukku: Michael Kors / Kaulahuivi: By Pia’s*

*saatu blogin kautta
Kuvat: Reetta / Life is beautiful

Katso myös nämä

7 comments

Vastaa

Kipeeksi tulee ihan, kun katsookin, että joku seisoo näillä pakkasilla noin vähissä vaatteissa. Toivottavasti et tullut kipeeksi. Edelleenkin ihmettelen kuinka tarkenet noin ”ohuilla” sukkiksilla, kun minä tarvitsen kolmet housut päällekkäin näillä yli miinus viidentoista menevillä lukemilla.
Muuten ihan herttasen näköisiä kuvia ja toi talo on kivan värinen tausta sinulle.

Vastaa

Myönnän, että näitä kuvia ottaessa oli todella kylmä! Jotenkin kummasti sitä kestää kuvaushetken, mutta heti sen jälkeen päällysvaatteisiin kietoutuessa ja käsien punoittaessa tajuaa, miten syväkylmä ehtikään hetkessä tulla, eikä siitä tokene ennen kuin pääsee sisätiloihin lämmittelemään :)

Avainasemassa taitaa olla kerrospukeutuminen, yleensä pakkasilla käytän (kuten tässäkin) useampia sukkiksia päällekkäin (alla vain on ihonvärisiä, niin lopputulos näyttää ohuemmalta kuin oikeasti onkaan) ja yleensä vielä (nyt tosin tein poikkeuksen) käytän paksuja pidemmälle pohkeeseen ulottuvia sukkia. Jostain syystä koen helpommaksi kerrostaa vaatteita hameen kanssa kuin housujen, mikä varmastikin on ihan tottumiskysymys kun ”aina” olen ollut enemmän hametyyppiä :) Toki myös vaikuttaa se, kauanko ulkona aikaa viettää – töihin lähtiessä puen enemmän päälle ja kun ulkonaoloaika rajoittuu lähinnä ratikkapysäkillä seisomiseen, tarkenee vähemmällä.

Vastaa

Niin kaunis! Upeat hiukset :)

Vastaa

Voi kiitos <3

Vastaa

Mä olen ihan kauhea vilukissa ja samaa ajattelin kuin toi k:kin, että huhheijaa, teikäläinen Tarkenee isolla Teellä. Mutta taasen niin kauniita kuvia, ja mä olen ihan varma, että sä voisit pukeutua vaikka jätesäkkiin ja näyttäisit silti upealta.

Vastaa

Haha, ihana! Hmm, ehkä mä vaan olen sitten jotenkin tottunut vilpoiseen? Vaikka pidänkin kyllä itseäni herkästi palelevana, mutta ehkä en sitten olekaan niin pahasti kuin olen kuvitellut ;)

Vastaa

Se on jännä, että kun keskittyy kuviin niin sen kylmyyden jotenkin unohtaa. Eikä näistä kuvistakaan yhtään näe sitä, että sulla olisi kylmä! :)
Mutta mun kyllä teki kylmää katsella, kun koitin rukkaset kädessä saada kameraan kuvia tallentumaan! :D

Ehdin sen verran kurkata niitä omia kuviani, että aika kiitettävästi on kädet taskuissa! :D

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.