tauluseina 2

Koska kotini kompaktit 27 neliötä asettavat väistämättä omat rajoitteensa (toisaalta myös mahdollisuutensa, kuten tarjoaa tilaisuuden tarkastella omaisuutta sopivan kriittisellä silmällä), ei monikäyttöisyyden merkitystä voi kalusteiden kohdalla olla korostamatta. Ruokapöytä on työpöytä sekä kahvihetken kohtaamispaikka siinä missä tila illallistaa itsekseen tai mukavassa seurassa. Sänky taas ajaa nukkumanurkkauksen ohella sohvan aseman ja rohkeasti ohjaankin kylään saapuvat suoraan sänkyyn.

Siinä on löhöilty, juteltu, syöty aamupalaa, juotu kahvia (ja ehkä vähän viiniäkin), nukuttu, katseltu leffoja ja ihan vain kulutettu aikaa. Koska sohvaa ei tosiaan näihin neliöihin kannata tuoda, olen tuonut sänkyyn sohvanomaisuutta tyynypaljoudella. Ehkäpä vieraidenkin on helpompi istahtaa sängylle kun se ei näytä niin räikeästi pelkältä sängyltä?

sisustustyynytauluseina 01marokkolainen rahi

Taulurykelmä sänkyseinällä hakee vielä paikkaansa, mutta muuton jälkeen käytin hyödyksi seinään valmiiksi nakutetut kiinnikkeet ja sommittelin kokonaisuutta niistä lähtökohdista. Saa nähdä millaiseksi se vielä muodostuu kun pysähdyn paremmin miettimään asettelua.

tauluseina 4

Katso myös nämä

8 comments

Vastaa

Ihanan näköistä! Tosi kiva toi tauluseinä, hyvin ovat aiemmat asukkaat osuneet nauloineen :D Niin haluan nähdä tuon pian livenä <3

Vastaa

Oi kiitos! Tule pian käymään <3 Hih, täytyy myöntää, että muutaman nakutin itse lisää, mutta pohjatyö oli tehty ;)

Vastaa

Nätin näköistä! Asuin itse opiskeluaikoina 29-neliöisessä yksiössä ja pärjäsin hyvin ilman sohvaa. Niin hyvin, etten oikein vieläkään osaa hengailla sohvalla yksin ollessani! :D

Haluaisitko esitellä kotiasi vähän enemmänkin? Kiinnostaisi siksi, että meillä on uuden kodin etsintä käynnissä ja haen sisustusideoita. Jos olet lisäksi keksinyt lyömättömiä säilytysratkaisuja, olisi kiva nähdä niitäkin! Ymmärrän kyllä, jos ei tee mieli esitellä omaa kotia sen kummemmin. :)

Vastaa

Kiitos kovasti! Haha, totta – mullakin muuten sohva liittyy melkein ajatukseen lököillä jonkun kanssa, en tiedä osaisinko itsekään yksin ;)

Hih, nämä neliöt on nopeasti esitelty ;) Mutta kiitos toiveesta, voin toki! Tämä sänkynurkkaus on melkein eka, joka alkaa olemaan valmis, muut kulmat on vielä vähän työn alla, mutta ilman muuta ripottelen lisää kotikuvia blogiin kunhan saan vielä vähän työstettyä niitä eteenpäin. Kiva kuulla, että kiinnostaa! :)

Vastaa

Ihana nurkkaus. Näyttää just sellaiselta mihin tekisi mieli käpertyä istumaan.

Vastaa

Voi kiitos <3

Vastaa

Komppaan täpöllä edellisiä kommentoijia. Tauluasetelma on erittäin onnistunut. Mä huokailen lähinnä kaiken tuon VALKOISEN ja PUHTAAN äärellä. Niin k a u n i s t a . Ensimmäiseksi ajattelin, että ei tässä rytökärppäperheessä voisi moista ajatellakaan, koska nytkin on jo koko ajan beigeraidalliset sohvanpäälliset pesussa. Sitten jouduin toteamaan, etten mä tarttisi sotkemiseen edes tota perhettä. Kyllä itsessänikin riittää kapasiteettia.

Vastaa

Voi kiitos, onpa kiva kuulla! Haha, valkoista ja puhdasta, mutta useimmiten ei kovin siistiä ;) Tai toisaalta nyt kun on vähän tilaa, niin on ihan pakko tsempata siivoamisen suuhteen, sillä pienet neliöt tuntuvat äkkiä sotkuisemmilta kuin ovatkaan! Ja todellakin, yksinkin pystyy aika tehokkaasti sotkemaan – en edes uskalla kuvitella mitä olisi, jos olisi joku siinä auttamassa :D

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.