Erityisesti parin viimeisen vuoden aikana jokainen reissu Tallinnaan on ollut erityisen onnistunut ja tarjoillut paljon uutta. Telliskiven alue kehittyy silmissä ja pitää sisällään jo niin paljon mielenkiintoista, että vajaan parin päivän reissun pystyi helposti keskittämään melkein pelkästään Telliskivessä seikkailuun. Matka pitikin sisällään uutta ja vanhaa, mikä toisaalta tekeekin palaamisen matkailijalle mukavaksi, on tuttuja juttuja, joita odottaa ja uutta ihmeteltävää.

Tässä koottuna syyskuiselta reissulta kertyneet tärpit Telliskiveen (ja pari lähikulmille)!

Koe ja näe

Telliskiven putiikit

Ei Telliskivessä poikkeamista ilman putiikkikierrosta! Rakastan Telliskiven persoonallista putiikkitarjontaa ja valikoima on myös sellainen, jonka äärellä mies viihtyy. Joka kerta olen tullut tehneeksi jonkin löydön alueelta, eikä tämä ollut poikkeus. Vaikka vaihtuvuus noin yleisesti ottaen Tallinnan putiikeissa ja ravintoloissa saattaa olla suuri, on Telliskivessä nyt jo muutaman vuoden ajan ihastuttanut moderni sisustuskauppa, jonka yhteydessä toimii myös pieni kahvila. Lisäksi alueelta on helppo löytää vintagea ja paikallista nuorekasta designia. Alueella järjestetään säännöllisesti myös kirppis, minkä harmillisesti olemme aina onnistuneet ohittamaan ajankohtien vuoksi.

Lisäksi Balti Jaama torihalliin on kiva suunnata päiväkävelyllä ja hakea ehkä luomukaupasta viini hotellihuoneeseen tai olutpuodista paikallista pienpanimo-olutta. Pidän alueen tunnelmasta ja siitä, että se onnistuu myös yllättämään tarjonnallaan.

Rahva Raamat

Tällä reissulla vastikään Telliskiveen avattu Rahva Raamatun uusi myymälä oli itselle korkealla vierailtavista kohteista, ja se onnistui ylittämään odotukset. Myymälä on pullollaan kiinnostavia yksityiskohtia ja tunnelmaa tuo keskelle sujahtanut kahvila-ravintola

Myymälän valikoimasta löytyy kirjojen ohella kaikkea hauskaa, aina hyljemaljakoista samppanjakylpykuuliin. Jos siis etsii kivaa tuliaista tai pientä lahjaa, kannattaa tsekata Rahva Raamatun valikoima. Ravintola erityisesti lounasaikaan on mukavan pullollaan paikallisia nuoria aikuisia. Erittäin viihtyisä paikka, jossa saa uppoamaan aikaa jos jää sekä kahville, että tutkailee runsaiden kirjahyllyjen valikoimaa.

Osoite: Rahva Raamat, Telliskivi 60/2

Fotografiska

Telliskiven uusi helmi on Tukholmastakin tuttu Fotografiska -valokuvamuseo, jossa vierailin ensimmäisen kerran jo elokuussa. Nyt osa näyttelyistä oli vaihtunut, mutta uudet ja vanhat ihastuttivat edelleen. Etenkin Alison Jacksonin Truth is Dead herätti keskustelua ja nyt jo päättynyt Jimmy Nelsonin Homage to Humanity ilahdutti edelleen visuaalisuudellaan.

Fotografiskan ylimmästä kerroksesta löytyy ravintola ja pitkä terassi kaupunginosan ylle avautuva. Ravintolaan voikin piipahtaa lounaalle tai tapaamme lasilliselle Telliskivessä kiertelyn lomassa, eikä suinkaan tarvitse käydä samalla kertaa kun poikkeaa katsomassa näyttelyt. Myös katutason museokauppaan kannattaa tutustua!

Osoite: Fotografiska, Telliskivi 60a/8

Balti Kett 30 -näyttely

Balti Kett 30: One History, Two Million Stories -näyttely on avoinna vielä marraskuun loppuun asti ja kannattaa poiketa katsomassa, mikäli Telliskivessä sitä ennen liikkuu. Näyttely kertoo 80-luvun lopun rauhanomaisesta mielenosoituksesta, johon osallistui yli kaksi miljoonaa virolaista, latvialaista ja liettualaista muodostan kaikkia kolmea maata halkovan ihmisketjun. Näyttelytila on jo itsessään kiinnostava kaikessa rosoisuudessan, lisäksi lyhytvideoita, haastatteluja ja muistoja on kiinnostavaa kuunnella sekä katsella. Silmiä avaava katsaus historian palaseen.

Näyttely on toteutettu viroksi, mutta mukaan saa englanninkielisen selosteen.

Osoite: Balti Kett 30, Telliskivi 60a/5

Syö ja Juo

F-Hoone

F-Hoone on Telliskiven klassikko, ja paikallaan alueen tuoreuteen nähden jo pitkään seissyt. Mutta se toimii yhä vain. Mukava tunnelma, rouhean trendikäs tila isoine ikkunoineen ja tietenkin maistuva ruoka. Listalla myös runsaasti kasvisvaihtoehtoja. Pettämätön valinta ja sijainniltaan kivasti alueen sydämessä.

Osoite: F-Hoone, Telliskivi 60a

Ravintola Ülo

Ravintola Ülo oli uusi tuttavuus, mutta voi että, millainen! Teknisesti sijainti ei ole Telliskiveä vaan siinä laitamilla, Balti Jaama-torin kupeessa, mutta on Telliskivessä liikkuessa erinomainen vaihtoehto lounaalle tai illalliselle. Ülo on ollut parhaita ravintolakokemuksia vähään aikaan kokonaiselämyksensä ansiosta, supermaukas ruoka (pääpaino kasvisruoissa), visuaalisesti kiinnostava tila ja mieletön palvelu. Lämmin suositus Ülolle!

Osoite: Ülo, Kopli 16

Junimperium

Ei tarvitse olla ginin ystävä ihastuakseen Junimperiumiin. Junimperium on artisaaniginien tislaamo Telliskivessä, joka tarjoaa kierroksia ginistä ja sen valmistuksesta kiinnostuneille. Tislaamon yhteydessä on tunnelmallinen baari, joka lupaa tarjoilla kaupungin parhaita cocktaileja. Cocktaillista onkin todella kiinnostava ja hyviä vaihtoehtoja löytyy runsaasti myös kaltaiselleni ei niin perinteisestä ginin mausta välittävälle. Eli kyllä, erinomaiset cocktailit ja muuten kivan intiimi ja tunnelmallinen paikka lasilliselle.

Osoite: Junimperium, Telliskivi 60m

Sveta Baar

Sveta Baariin tutustuin jo pari vuotta sitten, jolloin se ihastutti alueelle tyypillisellä rouhella sisustuksellaan ja twistillä kitchiä. Nyt sisustus oli hieman elänyt, mutta paikka viehätti edelleen. Saavuimme lasilliselle juuri loppuneen keikan jälkeen ja tunnelma oli rento, raukea ja mutkaton. Svetaan on kiva istahtaa kiireettä lasilliselle tai vaikka paikalliselle oluelle. Sveta Baarissa järjestetään myös erilaisia tapahtumia ja ilmeisesti päivisin tilassa on nykyään vintagemyymälä. Ylipäätään kiva ja kuvauksellinen paikka.

Osoite: Sveta Bar, Telliskivi 62

La Muu

La Muu -jäätelön maistaminen oli myös omalla listalla viime reissulla. Telliskiven alueelta löytyy La Muun kahvila-jäätelölaboratorio, jossa makuja kehitetään ja tietenkin niitä pääsee kahvilan puolella maistamaan. Valikoima pitää kaiken kaikkiaan sisällään parikymmentä makua, ja kuukausittain pari, kolme päivittyy. Kuitenkaan kaikkia makuja ei ole joka pisteessä saatavilla, mutta Telliskiven kahvilassa valikoima oli ihanan runsas. Tarjolla oli kivoja erikoismakuja ja useisiin perusmakuihin on tuotu kivoja lisätwistejä, valikoimassa myös sorbetteja, luomujäätelöä ja vegaanisia vaihtoehtoja.

Kannattaa istahtaa kahville ja jäätelölle, tai napata tötterö mukaan kulmilla liikkuessa!

Osoite: La Muu, Telliskivi 60a-5

Muuta:

Odeon Restaurant Bar – ravintola ratikkamatkan päässä

Telliskivestä ja kävelymatkan päästä löytyy runsaasti hyviä ravintolavaihtoehtoja, mutta siitä huolimatta kannattaa napata ratikka Balti Jaama-torin kupeesta ja matkata muutaman pysäkin verran Kopliin, ihan ratikkapysäkin tuntumassa sijiatsevaan ravintola Odeoniin. Vihertävät kivilattiat, valokyltit, persikkaisen vaaleanpunaiset diners-henkiset keinonahkasohvat ja vahvan petroolit seinät luovat visuaalisesti kiehtovan tunnelman. Tila pääsee varmasti parhaiten oikeuksiinsa päivänvalossa, mutta ilta-aikaan Odeonissa oli miellyttävä rento ja nuorekas tunnelma. Pizzat olivat melko keskiverrot, mutta paikan visuaalisuus poikkeuksellisen kiinnostava!

Osoite: Odeon Restaurant Bar, Kopli 27

Von Stackelberg Hotel – hotelli lähellä Telliskiveä

Tällä reissulla halusimme majoittua mahdollisimman lähellä Telliskiveä ja päädyimme Von Stackelberg hotelliin. Sijainti oli erinomainen Telliskiven tutkailuun, oikeastaan niin hyvä, ettei vanhankaupungin suuntaan tullut parin päivän aikana lainkaan tarvetta suunnata. Lyhyt kävelymatka on myös mukava alueella illallistamista ajatellen.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.