Aika menee hullua vauhtia. Juhlista, joita ensin odotin pitkään, onkin kulunut jo kaksi viikkoa – mitä ihmettä? Mutta ne elävät silti vielä puheissa, mikä ehkä kertoo, että ilta oli onnistunut. Onpa sen jälkeen kantautunut korviini jokunen kommentti siitäkin, että pitäisi itsekin järjestää rennot illanistujaiset, jonne rohkeasti kutsua toisiaan entuudestaan tuntemattomiakin ihmisiä. No niin pitäisi! Kun vieraslista on riittävän kompakti ja tila intiimi, niin kyllä toisiaan vähemmän tuntevatkin löytävät toisensa.

Tätä kaavaa on siis hyödynnettävä itsekin uudelleen ja jalostettava viimeisistä juhlista jääneillä opeilla. Kuten enemmän skumppaa (luulin varanneeni hyvin, mutta näköjään Parés Baltan Cava Pink maistui, sillä ei aikaakaan kun sain kantaa jääkaapista sampanjaa täydentämään – vähän väärä järjestys, mutta minkäs teet) ja muistaa itsekin syödä jotain, punaviini tyhjään vatsaan ei vain ole se järkevin ratkaisu.

viikon-viini-002juustotarjotin-001

Makeasta tarjoilusta kirjoittelinkin jo aiemmin, mutta suolainen puoli jäi vähemmälle huomioille. Senkin suhteen kuitenkin sama logiikka, helppoa ja mahdollisimman monelle sopivaa. Pinterestin inspiskuvia katsellessa melkein aloin väkertämään kaikenlaisia herkkutikkuja ja muita taideteoksia, mutta onnistuin pitämään pään kylmänä ja ymmärsin, että pieleen menon ja ylimääräisen stressin riski olisi ihan liian iso potentiaaliseen hyötyyn nähden. Eihän paikalle tulla ihmettelemään veistoksellsieen muotoon tuunattuja päärynöitä vaan viettämään kivaa iltaa hyvässä seurassa.

Niinpä astelin Stockan herkkuun haalimaan kasan ihania juustoja sekä hedelmiä sekä Marks&Spencerin ruokaosastolle hamstraamaan juustokeksejä sekä sipsejä. Raakasuklaat olivat ainoa asia, minkä tavallaan tein itse, mutta oikeasti siinäkin auttoi CocoVin valmispaketti.

juustotarjotin-003savia-viva-001juustotarjotin-002viikonviini-004juustopoyta-002viikon-viini-001

Viinejä kehuttiin erityisesti. Tarjolla oli Parés Baltan Savia Viva Familja A -punaviiniä jaXarel-lo -valkoviiniä, jotka sopivat juustopöydän rinnalle erinomaisesti. Kaiken kaikkiaan ihan paras menekki oli Cava Pink -skumpalla ja sen jälkeen suosituinta tarjottavaa olivat punaviinit.

Kolmantena katosi pöydästä juustot (joita kyllä tulin ostaneeksi ihan liikaa, enkä edes yöllä juhlien jälkeen jaksanut korjata niitä jääkaappiin). Huonoin menekki oli karkeilla, varmaankin kauniin kakun syytä, joka täytti makean tarpeen. Ja ehkä muutenkin juustot sopivat viinien pariksi paremmin kuin makeiset. Joka tapauksessa, samaa tarjoilukaavaa voisin noudattaa myöhemminkin, osaten ehkä jatkossa vähän hienosäätää määriä.

Seuraavaksi siis pikkujoulut tai jotain muuta kivaa joulunaslusajan juhlistusta?

Viinit saatu blogin kautta

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Oi, ihanan näköinen kattaus! Pitää ottaa tästä mallia seuraavan kerran kun itse jotain järjestän. Noi juustot ja hedelmät <3

Vastaa

Oi kiitos!! :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.