Olo on ihan puolinukuksinen vaikka kello on vasta ylittänyt iltakahdeksan, mutta samaan aikaan hirvittävän fiilis. Olen superinnoissani uudesta puolittaisesta paluusta toimistoarkeen, sillä uusi työ pitää sisällään todella mielenkiintoisia kuvioita, jotka haastavat sopivasti ylittämään itsensä ja tietenkin motivoivat antamaan parastaan. Tällä parin viikon tuntumalla työtapa ja yrityskulttuuri vaikuttaa sopivan just eikä melkein mulle. Tietenkin on aika mukavaa myös, että puolet viikosta ehdin tehdä muita juttuja, kuten vaikka huomenna suuntaan eräisiin kuvauksiin ja parhaillaan nettiselaimen toisella välilehdellä on lentoyhtiön hintakalenteri avoinna pidennettyä viikonloppureissua silmällä pitäen. Ei siis valittamista, päinvastoin, ei meinaa ymmärtää, että syksyn ja tulevan talven suhteen näyttää näinkin kivalta! Sitä paitsi, on aika ihanaa tuntea innostusta!

Loppuilta tekisi mieli ihan olla vaan, ja itse asiassa kroppa taisteleekin vahvasti pientäkin liikettä vastaan, mutta liian monta asiaa vielä huomista varten hoidettavana, joten parempi tehdä nyt, ettei tarvitse herätä aamulla ihan niin aikaisin kuin parina viime päivänä. Alla asu viikonlopulta, tätä sinistä LiLLEn paksua puuvillamekkoa olen käyttänyt aiemmin vain syksyllä ja talvella, mutta huomasin sen taipuvan mutkattomasti kesämekoksikin.

lille clothing 5lille clothing 22Mekko: LiLLE Clothing, saatu blogin kautta / Sandaalit: IVANA Helsinki / Korikassi: Past&Present

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Voi tuo väri!
Juuri tuota väriä himoitsen juuri nyt

Vastaa

Sähkönsininen on kyllä aivan ihana väri! <3

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.