Meinasin kirjoittaa, että arvatkaas mitä kuosia tämän postauksen asussa on, mutta otsikkohan sen jo paljasti. Ruutuapa hyvinkin.

Tämä paitamekko on yksi tämän hetken lempparivaatteistani. Se toimii monella tapaa käytettynä. Mekkona tai tunikana, vyöllä tai ilman. Rennosti farkuilla tai skarpimmin korkkareilla. Ylös asti napitettuna tai pääntie huolettomasti auki.

Seurana on todella huonon hiuspäivän aikaansaama kampaus. Tukka ei tuolloin tuntunut asettuvan mitenkään ja olokin oli nuupahtanut, mikä ehkä aiheutti ylimääräistä kriittisyyttä hiusten suhteen. Yritin ensin saada auki, sitten kiinni, uudestaan auki ja lopulta lopputulos oli jotain sieltä välistä, hassu puoliletti, tai miten sitä nyt kuvailisi.

ruutumekko-13-ig

Olen nyt kummasti potenut ensimmäistä kertaa pitkään aikaan pikkuista hiuskriisin poikasta, mikä on hassua niin pitkän seesteisen olotilan jälkeen. Hetken jo pohdin, että jos värjäisikin ruskeiksi. Sitten muistin, että oikeasti en halua paluuta hiuskierteeseen. Ehkä asiaan auttaisi jos näitä joskus jaksaisi laittaa jotenkin tai oppisi edes pari uutta kampausniksiä. Aloitin sillä, että ostin fiftarihenkisen huivin, jonka käyttö sentään on riittävän simppeliä. Että ehkäpä tämä minihiuskriisi talttuu tällaisilla tavoilla.

ruutumekko-40-igruutumekko-020ruutumekko-28ruutumekko-45ruutumekko-17ruutumekko-18ruutumekko-42ruutumekko-25

Paitamekko: Marks&Spencer / Pitsihelmainen mekko (alla): Mango / Nilkkurit: Clarks / Laukku: Marc Jacobs / Korvikset: Snö of Sweden / Kello: Rosefield
Kuvat: Ansku / Peace&Style

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.