Brändilähettiläsyhteistyö: Weecos

Tällä viikolla on jo ollut huomattavasti väljempää töiden suhteen, mikä on hyvä juttu. Jatkuvaa kiirettä kukaan jaksa. Huono puoli on se, että kun kiireisimmät viikot sai paketoitua, iski hillitön väsymys. Olenkin ollut tämän viikon niin väsynyt, että hetkittäin on jopa huolestuttanut syvä flegmaattisuus. Mutta ehkä se on ihan looginen seuraus, eikä tämä kotiin sulkeva korona-aikakaan järin tarjoa uusia energiapiikkejä arkeen. Toivon, että tämä viikonloppu lataa akkuja niin, että ensi viikolla olisi sellainen ideaali balanssi. Sopivasti töitä ja mukava vireystaso.

Tämä asu on vappuviikonlopulta, eli viikon takaa. Merituuli oli niin voimakas, että oversize-mallisen mekon helmaa oli vaikea saada pidettyä aloillaan. Hiuksista ja huivista puhumattakaan.

Miia Halmesmaan Flirty-mekko

Mekko on Miia Halmesmaan, jonka designiin olen erittäin ihastunut. On ilo jatkaa Weecosin brändilähettiläänä, ja yhteistyö Miia Halmesmaan kanssa on tavallaan vähän toisinto viime kesästä, jolloin ensimmäisen kerran tutustuin näihin Suomessa valmistettuihin mekkoihin. Miia Halmesmaan suunnittelussa vetoaa itseen hulmuavat monikäyttöiset mekot, joita löytyy rohkeissakin kuoseissa. Monella suomalaisella vaatemerkillä mekot ovat joko tummia trikoomekkoja tai sitten graafisia kuoseja, joten pidän Halmesmaan suunnittelussa siitä, että materiaalit ovat kauniisti laskeutuvia ja kuoseissa sekä väreissä on kansainvälinen tuntu. Hinnat ovat kohtuulliset laatuun nähden, kyseessä on kuitenkin käsityönä valmistettu kestävä ja ajaton vaate.

Pantterikuosin valintaa tosin arvoin muutaman päivän ajan (mekko saatu). Eläinkuosit ylipäätään ovat vähän sellaisia, etten ole päättänyt, pidänkö nyt vai enkö. Maku niiden suhteen kulkee aaltoillen, joskus eläinkuosit ovat erittäin jees, toisina hetkinä en voi sietää. Nyt ehkä maku on jossain siellä välimaastossa. Kyse on kuitenkin kokonaisuudesta. Yhdistelyllä, materiaaleilla ja muodoilla voi vaikuttaa valtavasti loppufiilikseen. Tässä Halmesmaan mekossa on niin laadukas materiaali, että siitä on mauttomuus kaukana. Itse asiassa mustan parina pantterikuosi näyttäytyy taas varsin klassisena kuosina!

Mekko on samaa mallia kuin viime kesänä nähty fuksianpunainen Flirty-mekko, mutta pidemmillä puhvimaisilla hihoilla, mikä tekee siitä enemmän ympärivuotisen.

Mekko: Miia Halmesmaa Flirty Leo, saatu yhteistyön myötä / Nilkkurit: Jonak / Bleiseri: Mango /
Laukku: Coach / Huivi: Beck Söndergaard

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.