No niin, otetaanpas taas vakavasti, paljon painavaa asiaa! Vaikka oikeasti ei edes ole, ihan sitä samaa heppoista huttua kuin aina ennenkin, paitsi asujen sijaan tällä kertaa muita kaunistautumistarpeita, tein nimittäin tänään jotain ihmeellistä ja ostin pitkästä aikaa kosmetiikkaa. En ole pitänyt kiirettä ja ostoslistallani on koko kesän roikkunut kasvovesi, valkoinen kynsilakka ja nudehuulipuna, mutta vasta tänään sain tehtyä hankinnat melkein alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Nykyään käyttämäni Philosophyn putsari on 3 in 1 -tuote, eli siinä ikään kuin on kasvovesi samassa, niinpä en hätäillyt kun kasvoveteni pääsi kesän alussa loppumaan ja olen elellyt siitä asti ilman. Huomasin kuitenkin kaipaavani kasvovettä, kai olin liian tottunut sen viimeistelevään vaikutukseen ja vikojen meikin rippeiden pois pyyhkimiseen, niinpä palasin tänään hyväksi havaitun merkin äärelle. Tai itse asiassa en Estelle&Thildiltä ole muuta vielä kokeillutkaan kuin kasvovesiä, mutta niistä tykkään sitäkin enemmän! Niinpä tänään päädyin hyväksi havaittuun jo ties kuinka monetta kertaa, mitäpä sitä hyvää vaihtamaan.

kosmetiikkaa

Mitä taas tulee nudehuulipunaan, olin siinäkin matkalla hankkimaan tuttua, eli MACin mattaista Myth -sävyä, mutta silmiini osui ihan liian herullinen MACin Kelly Osbourne -sarjan Strip Poker. Se oli niin lähellä Mythiä sekä sävyltään (aavistuksen kyllä persikkaisempi) että koostumukseltaan, että päätin kokeilla uutta (jota ei sitten tietenkään enää myöhemmin saa jos satun tykästymään).

Kolmas ostos oli valkoinen kynsilakka, sellaista kun olen haikaillut kesälakakseni ja fiksuna tietenkin suuntaan ostoksille sinä ensimmäisenä päivänä kun säässä on jo etäinen ripaus syksyä. En vain tahtonut hätäillä, sillä valikoimastani kyllä löytyy muutama valkoinen sävy ja halusin käydä ne läpi ennen kuin rynnin ostamaan uutta, mutta kuten arvelinkin, ne olivat kaikki ihan liian ohuita tai helmiäisiä, joten suuntasin paksun mattalakan hankintaan. Sopivan oloinen löytyi Isa Doralta, joten nyt vain valkoisen värin totutteluun, sitä kun on kuulkaas kohta maakin taas täynnä!

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Uuu-uu, Strip Poker! En malta odottaa kuvia! Harmittaa ihan hulluna, että tää kokoelma on myynnissä vaan Helsingissä, enkä pääse hypistelemään sävyjä luonnossa. Anna-Maria, luottopakkini, olethan ystävällinen ja mallaat punan huulille mahdollisimman pian? Terkuin, Malttamaton-86

Vastaa

Voi mä ihastuin kanssa siihen toiseen vähän vielä persikkaisempaan sävyyn ja olisin ostanut senkin, ellei olisi ollut jo loppuun myyty, mutta onneksi tätä oli jäljellä :) Huulipuna päätyi heti tänään käyttöön, joten kuvia luvassa suurella todennäköisyydellä jo huomenna! ;)

Vastaa

Mulla on tota samaa sarjaa se violetti ja teki ensiesiintymisensä Flowssa, nyt himoitsen sitten tuota persikkaista ja kovaa! :P

Vastaa

Aah, hypistelin sitäkin, se oli ihana! Olisin voinut ottaa kaikki, mutta ihan hyvä, että olivat loppuunmyytyjä muiltaosin, niin rahaparat säästyivät :D

Leave a Reply to Petra / Viilankantolupa Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.