Jo varhain tänä talvena sytyin ajatukselle luistelusta. Osansa poltteluun on varmasti tuonut se, että kuljen monta kertaa viikossa Rautatientorilla seisovan MyHelsinki-kyltin ja sen vieressä tuttuun tapaan sijaitsevan Jääpuiston ohi.

Siitä on ikuisuus kun olen edellisen kerran ollut luistimilla. Muistan sen toki hyvin, silloinkin edellisestä kerrasta oli vierähtänyt jo vuosia. Olin 19-vuotias ja tulin trefeillä viedyksi Brahenkentälle luistelemaan. Tuosta neljäntoista vuoden takaisesta kerrasta jäi hyvät muistot, satoi lunta kauniisti ja talvi-illan luistinrata oli rauhallinen, mutta jostain syystä silti sen jälkeen ei vain ole tullut vedettyä luistimia jalkaan.

Kun tänään viimein pääsin palaamaan jäälle, mietin miten ihmeessä olenkaan antanut kulua niin kauan aikaa. Koin innostusta, vaikka tasapaino vielä haparoi. Muutenkin ja jo sen puolesta, että sain kunnian toimia pienen innokkaan ihmisen tukikeppinä ja jäältä takaisin jalkeille nostajana – yhä uudestaan ja uudestaan. Silti, luistimilla pysyttely oli helpompaa kuin olin kuvitellut ja tiedän jo, ettei tämän talven luistelukerrat jää tähän. En malta odottaa, että pääsee kokeilemaan luistimilla jopa pientä vauhtia – ja todennäköisesti sen myötä myös omaa kellahtamista jäälle.

Keskustan sydämessä sijaitseva Jääpuisto on todella otollinen tilaisuus kokeilla luistelua helposti. Meidän, siis minun, Elsan, Einon ja Kaamoksen Jääpuistovisiitti oli blogin kautta saatu, mutta eipä tuo muutoinkaan paljoa kustanna vaikka välinevuokran mukaan ottaisikin. Luistimet saa siis vuokralle helposti ja ohessa on pukukoppi, jonne halutessaan voi jättää tavaroita.

Tänä superkauniina lauantai-iltapäivänä liikkeellä oli niin perheitä, pariskuntia kuin turistejakin. Jonoa oli jonkin verran, mutta se meni nopeasti ja jäällä mahtui vielä kivasti liikkumaan. Joskin eri kokoisten ja tasoisten luistelijoiden sekamelskassa kyseessä on enemmän fiilistely kuin vauhti. Lasten luistelukoulu toki toi nyt oman täytteensä kauniissa jäässä olevalle kentälle. Ohessa on kahvila, jolle täytyy antaa erityismaininta vegaanisesta leivästä. Aika huippua!

Seuraavaa luistelukertaa varten mietin jo, mistä saisi helposti luistimet lainaan tai vuokraan. Liekö Brahenkentän tuntumassa vuokrauspistettä? Näitä kuvia katsoessa tosin en luvannut itselleni vain seuraavaa luistelukertaa vaan myös kampaajakäynnin. Hiukset ovat jo niin pitkät, ehkä todella olisi hyvä hetki leikata latvaa muutama sentti!

Kaikki kuvat: Eino / Tämän kylän homopoika, luistelu saatu blogin kautta.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.