Aivan Dubrovnikin vanhankaupungin kyljessä on vehreä Lokrum -saari, joka kutsui meidät tänään luokseen. Vanhankaupungin porttien luona nautitun runsaan aamiaisen jälkeen astuimme lauttaan, joka seilasi vajaan vartin matkan rauhalliselle saarelle, josta löytyy kasvitieteellinen puutarha, muutama kahvila, keskiaikainen linna ja ennen kaikkea ihanaa pitkää rantaviivaa. Ranta on kivistä, mutta täynnä pieniä kalliopoukamia, joihin on helppo pujahtaa ottamaan aurinkoa tai ihan vain ihailemaan rauhassa maisemaa. Vaikka lautta tuo saarelle turisteja puolentunnin välein, on tilaa kuitenkin niin valtavasti ja rantaviivaa riittämiin, että ainakin tähän aikaan vuodesta saari tuntuu uskomattoman hiljaiselta ja jopa autiolta.

lokrum island 14lokrum island 7lokrum island 4lokrum island 8lokrum island 18lokrum island 02lokrum island 17

Kävelimme kauniita puiden varjostamia polkuja, väistelimme vapaina juoksentelevia riikinkukkoja ja ihailimme saarta, poikkesimme oliiviipuulehdossa ja tutkimme kukkivia kaktuksia. Kaikkein upein näky oli kuin tyhjästä avautuva pieni suolainen järvi, joka hohtaa tummanturkoosina ja kutsuu merivettä lämpimämpänä uimaan ja kahlaamaan. Emme toki olleet ainoat pienelle keitaalle löytäneet, mutta ihmettelin silti alueen rauhaa. Ehkä olimme onnekkaita ja satuimme paikalle hiljaisena hetkenä, tai ehkä kaikki vain eivät jaksa nähdä vaivaa tehdäkseen pientä laivamatkaa lähisaarelle vaan jäävät nauttimaan kaupungin tunnelmasta sekä kävellen tavoitettavista rannoista, joita kyllä riittää vanhankaupunginkin kupeessa. Vierailu Lokrumilla oli virkistävä, saarella on soman salaperäinen tunnelma ja sen tuoksuva vehreys on huumaava. Siitä tunnelmasta ammentaneen oli ihana palata rentoutuneena takaisin vilkkaille kujille ja jo tutuksi tulleille kulmille. Huomenna matkamme jatkuu, enkä malta odottaa, miltä kauniiksi kuvailtu Kotor Montenegron puolella näyttää!

             lokrum island 10lokrum island 11lokrum island 12lokrum island 13 lokrum island 15 lokrum island 16lokrum island 03Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

11 comments

Vastaa

Aivan mahtavaa saada nyt lukea Dubrovnikista, koska eilen saimme miehen kanssa päähämme että yrittäisimme suunnata sinne syksymmällä. Ja heti sen jälkeen satuin lukemaan ekan lomapostauksesi – hauska yhteensattuma taas! :)

Vastaa

Eikä, ihana sattuma! :) Voi että, Dubrovnik on varmasti upea syksymmälläkin kun kesän turistimassat ovat palanneet arkeen. Oiva kohdevalinta :)

Vastaa

Pari vuotta sitten tuli käytyä Dubrovnikissa ja myös tuolla Lokrumin saarella! Voi kun olisinkin siellä! Ja Kotorissa tuli silloin käytyä myös, se oli yksi mun lempparipaikoista koko lomalla. Enjoy!

Vastaa

Oi, ihana kuulla, tuota Kotoria itsekin odotan kovasti – kuvat kaupungista näyttävät mielettömiltä!! Ihanaa, enää muutama tunti ja itsekin olen niissä maisemissa :)

Vastaa

Oi aivan ihania kuvia, varmasti mahtava paikka :)

Vastaa

Oi, kiitos! Dubovnik lähialueineen on kyllä upea :)

Vastaa

Näyttääpä ihanalle paikalle! :)

Vastaa

Voi kyllä, ihan mieletön! :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.