Eilen piti paistaa aurinko täydeltä terältä ja olla täydellinen kesäpäivä, jota viettää ulkona Liuskesaaressa Helsingin edustalla, tai niin ainakin kuvittelin, mutta satoikin kaatamalla. Ei se vähentänyt hauskuutta, itse asiassa ehkä jopa päinvastoin – hillitön sade kääntyi jo komiikan puolelle, mutta kieltämättä vähemmänkin olisi saanut tulla vettä. Ensin kastuin kunnolla juostessani Anskun kanssa pakoon yllättäen alkanutta rankkasadekuuroa. Tähtäimessä oli ensimmäinen vastaan tuleva kahvila, mikä se sitten ikinä olisikaan, mutta vaikka aivan ihana kahvila tulikin eteen, ei se tullut riittävän nopeasti, jotta olisin säästynyt liotukselta.

Seisoimme kadun kulmassa molemmin kourin riuhtovista sateensuojista kiinni pitäessä ja katselimme kun jättimäiset pisarat pomppivat katukiveykseen iskeytyessään. Eteen tullut kahvila tuntui keitaalta ja kahvitellessa ehti niin vaatteet hieman kuivahtaa kuin sadekin tasaantua, melkein jopa lakata. Kunnes taivas aukesi taas juuri sillä hetkellä, kun meidän oli jatkettava matkaa ja suunnattava laiturille Liuskesaareen vievää venettä odottelemaan ja Vichyn kesätuotteista kuulemaan.

vichy summer 2vichy summer 13vichy summer 6vichy summer 15

Tilaisuuden järjestäjät Vichy ja Why Not olivat onneksi varanneet kasalla sadetakkeja ja iloisenvärisiä sateenvarjoja, mutta omalla kohdallani se taisi olla jo myöhäistä siinä vaiheessa kun lopulta pääsin kietoutumaan sateelta suojaavaan kelmuun. Olin jo märkä, taas. Ja arvatkaa oliko mulla jalassa vain pikkuiset sandaalit? Kyllä vaan. Ja ei, en ollut katsonut säätiedotusta.

Niinpä kengät litisivät jalassa, hiukset valuivat noroina pitkin niskaa, housut liimautuivat nihkeinä reisiin ja olo oli uitettu. Pitäisi kai olla jo tottunut Suomen kesän vaihteleviin sääolosuhteisiin. Onneksi ravintola Boathousessa oli sateesta huolimatta kauniin kirkasta ja aurinkotuotteet loistivat oransseissa pakkauksissaan tuoden väriä harmauden keskelle. Vichyn Dermablend -meikitkin olivat kuulemma vedenkestäviä, toisin kuin minä.

vichy summer 4vichy summer 18vichy summer 8vichy summer 12

Jossain vaiheessa sade taukosi niin, että ehdittiin napata muutama kuva ja päästä ilman lisäkastumista takaisin lähtölaituriin. Siitä ei mennytkään sitten kauaa, kunnes sade taas alkoi. Asukuvatkin jäi, tälläkin kertaa. Mutta alkuillan teehetki korvasi asian, lämmitti sisältäpäin ja antoi vaatteille taas tilaa kuivua.

Sateesta huolimatta mahtava päivä, jonka tietenkin teki mielettömän positiivinen porukka, joka jaksoi nauraa sateelle sen sijaan, että olisi antanut sen latistaa tunnelmaa! Ja ehtiihän noita asukuviakin ehkä jossain vaiheessa, ehkäpä viikonloppuna? Vai sataako silloinkin?

vichy summer 14vichy summer 16vichy summer 9vichy summer 19

Kuvat 1, 3, 5, 6, 8 ja 10, kuvaaja Eero Kokko

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

3 comments

Vastaa

Haha, ei varmana naurattanut tuo kaatosade… :D Hitsit, mua niin harmittaa kun en ehtinyt messiin, tuo paikkakin on ihana, juhlittiin joskus vuonna nakki Stellan häitä siellä – ihania muistoja! :)

Vastaa

Haha, joo ei kyllä silloin – nyt hymyilyttää jo :D Voi ei, harmin paikka, ettet päässyt, olisi ollut kiva nähdä :)

Vastaa

Kyllä tämä sää naurattaa vieläkin. Onneksi oli kuitenkin kiva tapahtuma ja hauska porukka sekä ihanat tuotteet ;)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.