Blogi on ollut illan jumissa ja nyt vasta hiljalleen näyttää palailevan henkiin, mutta hyvä niin. Sain odottamattoman levon palailtuani aiemmin illalla Tallinnasta ja nyt pääsen vielä viimeistelemään tämän kesken jääneen loppuneiden kosmetiikkojen yhteenvedon menneen vuoden viimeiseltä kuulta.

1. Olivia Klein Hydra Spray Tonerin* käyttökokemus parani loppua kohden. Alkuun tuote tuntui vähän mitäänsanomattomalta ja lähinnä kiinnitin huomiota melko kovaan suihkaukseen, eli siivilöivä kärki on aika napakka eikä tee suihkeesta järin hienojakoista. Ei siis laskeudu iholle pehmeänä pilvenä vaan melko pyrskähtäen. Syksyn koittaessa ja purkin puolivälissä huomasin ajatusteni hiljalleen muuttuvan, mutta niin taisi myös ihoni ja tuote vastasi muuttuneisiin tarpeisiin aiempaa paremmin. Syys- ja talvikautena iho kaipasi kosteutta ja kun lueskelin tuotteen sisällöstä, huomasin, että Kleinin suihkeen pohjana on aloeverauute ja ruusuvesi, eli ei suinkaan vesi vaan ihanat hoitavat ja rauhoittavat raaka-aineet. Lisäksi suurin osa niistä on luomua. Jos pakkaus tekisi käyttökokemuksesta miellyttävämmän olisin saattanut tykästyä jo aiemmin, mutta nyt se kävi vasta, kun huomasin vasta kun iho todella vaati hyvää kosteutusta. Ei tämä kuitenkaan lemppareihin asti pääse, mutta jätti kuitenkin lopulta käyttökokemuksen positiivisen puolelle.

2. Medik8 CE-Tetra Super Antioxidant Serum* on nykyään uudessa kauniimmassa pakkauksessa, mutta samalla sisällöllä. Ja millä sisällöllä! Medik8:llä on superlaadukkaita seerumeita, joita olen monen kuullut kehuvan ja nyt voin yhtyä siihen. Antioksidanttinen seerumi oli ihoa freesaavaa ja kirkastava, jonka koin myös tasoittavan ihon sävyä ja aktivoivan elpymistä (mikä lähinnä näkyi pienten epätasaisuuksien kohdalla). Tuote on vegaaninen, parabeeniton ja synteettisistä tuoksuista sekä väreistä vapaa. Pidin paljon!

3. Physicians Formula Skin Booster Vitamin Shot* oli positiivinen ylläri. Ensinnäkin tuote näyttää kivalle, ja aine on hauskan pilkullista, mutta se myös tuntuu supermiellyttävälle. Odotin seerumimaisempaa koostumusta, mutta oikeastaan tämä tuntuu pikemminkin ohuelta kosteusgeeliltä, mikä vastasi tarpeisiini paremmin. Ei siis yhtään öljyinen tuote, vaan sellainen superkosteuttava shotti janoiselle iholle. Kuitenkin kivan kevyt, eli sopii myös sekaiholle ja erityisesti näin talvikauteen.

4. Klairs Freshly Juiced Vitamin E Mask* oli raikas ja superkosteuttava naamio, jota käytin oikeastaan yövoiteena. Tässä korealaisessa vitamiininaamiossa on geelimäinen koostumus, joka sulaa todella ihanasti iholle. Sillä on siis todella kosteuttava vaikutus, mutta silti samaan aikaan lopputulos on keveä. Ei siis tippaakaan tukkivat tai raskas tuota, tai ylipäätään naamiomainen. Sopii siis hyvin myös sekaiholle tai pintakuivuuteen taipuvaiselle iholle syväkosteuttavaksi voiteeksi.

5. Yotuel All-in-one Toothpaste* on valkaiseva hammastahna, jota käytän lähinnä silloin tällöin tai kausiluontoisesti. Ei siis ole päivittäisessä käytössä, vaan pikemminkin ehkä kerran tai pari viikossa. Pidän enemmän Yotuelin miedommasta arkihammastahnasta, mutta toki tätäkin tulee vuosien varrella silloin tällöin käytettyä.

6. Erborian Bamboo Shot Mask* oli kertakäyttöinen harsomainen kasvonaamio, joka oli ihan superkosteuttava ja ihoa rauhoittava. Täydellinen talven kuivattamalle iholle! Erborian on muuten ranskalais-korealaista kosmetiikkaa, ja brändi vaikuttaa kiinnostavalle. Tällaisia yksittäispakattuja naamioita käytän itse vähemmän, mutta silloin tällöin ne ovat kiva täydentävä lisä ihonhoitoon.

7. Everyday Minerals Base on kuulunut jo vuosia omiin suosikkeihin. Pidän siitä, että Everyday Mineralsilta löytyy runsas sävyvalikoima ja ylipäätään eri ihotyypeille sopivia tuotteita. Itse olen käyttänyt mattaa ja semimattaa mineraalipohjaa, joista jälkimmäinen on nykyään suosikkini. Tästä loppuun kuluneesta pohjasävystä on päässyt sävytiedot kulumaan pois, joten en muista millään mikä sävy oli kyseessä, mutta kuitenkin kaunis luonnollinen hieman kellertävä sävy. Näin talvi-iholle aavistuksen liian tumma, mutta käytin loppuun Tansanian reissun aikana, minne sopi just eikä melkein. Nyt testissä on muita mineraalipohjia, mutta ihan varmasti palaan vielä Everyday Mineralsin pariin.

8. Essence Stay True Lipliner, sävy 05 on arjen huulimeikkini luottotuote. Olen tätä kehunut aiemminkin (ja itse asiassa ääneen viimeksi tänään), sillä sen hinta-laatusuhde on todella kohdallaan. Runsaspigmenttinen, hyvin pysyvä ja kivasti levittyvä rajauskynä. Hinta on todella edullinen ja tämä sävy on täydellinen arkeen ja nudehuulipunien pariksi. Toki olisin valmis maksamaan vähän enemmän, jos saisin vastaavan värin ja koostumuksen luonnonkosmetiikkana, mutta toistaiseksi en ole löytänyt riittävän hyvää korviketta.

9. Fudge Luminizer Moisture Boost Shampoo & Conditioner* on kivasti kosteuttava tuotepari (selkeästi muuten joulukuun loppuneiden kosmetiikkojen teema on kosteutus, mikä toisaalta kertoo talvikauden tarpeesta). Oikeastaan tykästyin tähän settiin niin, että tilasin jo hyvissä ajoin ennen näiden loppumista uudet. Tuotteet sopivat kuivankarheille hiuksilleni ja hellivät hyvin reissussa auringon lämmittämiä latvoja, eli olivat siellä mukana. Mainiot kosteusbuustia tarvitseville hiuksille! Näin keskitalvella tarvitsen asteen verran hoitavampia ja selvittävämpiä tuotteita, mutta välikausina oikein hyvät.

10. Herbina Syväpuhdistava Shampoo oli hintalaatusuhteeltaan toimiva syväpuhdistaja. Käytän syväpuhdistavaa shampoota säännöllisesti, enkä ole huomannut niissä valtavia eroja, joten siksi edullisempikin vaihtoehto käy mainiosti. Tässä etuna oli todella hyvä puhdistavuus, eli melko tuju tuote, miinuksena taas se, ettei tuntunut järin riittoisalta ja olisi saanut vaahdota paremmin. Kaiken kaikkiaan silti ihan kelpo.

11. Vita Liberata Fabulous Self Tanning Lotion* on voidemainen asteittain päivettävä itseruskettava. Lopputulos on kivan luonnollinen, mutta ensimmäisellä levityskerrallakin saa jo väriä pintaan. Käytän talvella huomattavasti harvemmin itseruskettavaa, mutta kun käytän, käytän mieluiten juuri tällaisia sekä kosteuttavia että kevyitä tuotteita. Varmasti siis palaan tämän äärelle uudelleenkin.

12. Unna Nordic Säde Eye Serum* on ihana, kuten Unnakin. Miellyttävän kevyt, mutta hoitava voidemainen silmänympärysvoide, joka sopii täydellisesti niin yötä vasten kuin meikin alle. Luonnonkosmetiikkaa, kotimainen ja vegaaninen tuote. Lisäksi pumppupakkaus on tosi toimiva ja hyvä käytössä. Tykkäsin paljon!

13. Unna Nordic Kerttu Antioxidant Cream* oli niin ikään tosi hyvä tuote. Kevyen voidemainen ja hoitava tuote, joka sopii hyvin aikuiselle ja pintakuivalle iholle. Se sisältää mm. granaattiomenan siemenöljyä, omaga5-rasvahappoa sekä sheavoita. Pohjana on käytetty koivunmahlaa, eli ei ole vesipohjainen. Siitäkin iso plussa. Jos etsii hyvää ja ajatonta päivävoidetta, kannattaa tsekata tämä, itse pidin paljon!

14. Kocostar Princess Eye Patchiin* jäi vähän ristiriitainen suhtautuminen. Ensivaikutelma on melko muovinen ja jäin miettimään muovin määrää, joka kertyy purkillisesta kertakäyttöisiä silmänaluslappuja. Uskon, että vastaava voisi löytää huomattavasti ympäristöystävällisempänä, vaikka ihan poispestävänä naamiona. Se on kuitenkin pakko sanoa puolesta, että koin naamioiden rauhoittavan ja laskevan silmänympärysalueen turvotusta. Ensin käytin näitä iltaisin, mutta pakkauksen loppuvaiheessa huomasin siirtyneeni yhä enemmän aamuihin raikastavan vaikutuksen takia. Ei siis huono tuote, mutta pitäisin paljon enemmän jos ympäristöystävällisyys olisi huomioitu.

15. Estée Lauder DayWear* jäi vähän etäiseksi, vaikka pidinkin tuotteen koostumuksesta ja raikkaasta vaaleansinisestä pakkauksesta. Etäisyys todennäköisesti johtui siitä, että suosin kuitenkin päivävoiteena mieluummin luonnonkosmetiikkaa ja arastelen aurinkosuojaa silloin kuin se ei ole välttämätöntä. Tässä on siis suojakerroin 15, mikä olikin ihan loisto kesällä, jolloin tuotteen otin käyttöön. Voide on kuitenkin tosi riittoisa, joten näin talvikautena se ei enää tuntunut välttämättömälle vaan kaipasin pikemminkin luonnollisuutta. Laadukas ja kiva tuote, muttei kuitenkaan tehnyt erityistä vaikutusta.

*Saatu blogin kautta.

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Minua itseäkin hieman haittaa jos shampoo ei vaahtoutu, mutta olen lukenut että shampoihin lisätyt sulfaatit saavat vaahtoamisefektin, mutta ne eivät ole peseviä ainesosia. Itsekin pidän enemmän tuotteista jotka vaahtoavat, mutta se on tottumiskysymys. Saattaa myös johtua siitä että hiukset eivät ole tarpeeksi märät, joten kun levittää shampoon niin lisää hankausvaiheessa hieman vettä niin sekin auttaa.

Vastaa

Totta, olen itse lukenut ihan samaa! Esimerkiksi hammastahnoissa olen tottunut vaahtoamattomuuteen ja niissä nykyään vaahtoaminen tuntuu lähinnä oudolle :) Hiusten kanssa tuntuu, että vaahtoamattomia shampoita kuluu huomattavasti enemmän kuin vaahtoavia, sitä ehkä puolivahingossa yrittää kompensoida vaahtoutumattomuutta sitten käyttämällä enemmän saadakseen aineen ulottumaan kauttaaltaan. Mutta kuten sanoit, ihan varmasti myös tottumiskysymys! :)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.