Viime viikonloppuna hotelliviikonlopulla alkanut miehen nelikymppisten juhlaviikko huipentuu viikonlopulla Lappeenrannassa. Sen myötä remontti sai odottaa pienen hetken, muuten kun olisi aloitettu kylpyhuoneen kanssa jo tänään. Mutta viikko sinne tai tänne, ensi viikolla sitten ehtii. Sitä paitsi, tämä tällä viikolla vaivannut väsymys on todella ottanut hampaisiinsa ja toivon, että ensi viikolla löydän jostain energiapiikin, sillä nyt todella pitäisi saada maalausurakkaa eteenpäin ja muutenkin kylpyhuoneen yksityiskohtia tilaukseen.

Tämän viikonlopun annan itseni olla lomalla (mitä nyt juuri äsken tilasin kattolistojen mallipaloja testiin, sillä aloin pohtimaan, josko sittenkin haluaisin sellaiset). Samalla olen myös rauhallisten hetkien tullessa katsellut remonttiohjelmia, joten ei kai mieli osaa projektista ihan täysin irtaantua vaikka maisema onkin vaihtunut ja muutenkin ympärillä tapahtuu enemmän.

Asu on, kuten valosta ja keveydestä voi päätellä, kesältä. Harvoin olen housuissa, mutta kun olen, aika suurella todennäköisyydellä korkeavyötäröisissä. Kokonaisuus on varsin simppeli, ehkä housuissa oli itselle jo niin paljon tavallisuudesta poikkeavaa, ettei muuten kaivannut mitään ekstraa. Evakkoaikana olen käyttänyt housuja ylipäätään maksimissaan pari kertaa, joten en yhtään ihmettelisi jos nämä jäisivät vuoden viimeisiksi housukuviksi.

Housut: Zara/ Sandaalit: Warehouse / Kaulakoru: Pernille Corydon/ T-paita: Zara / Laukku: Moimoi

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Aivan ihanat housut, kaikilla herkuilla. Ensinnäkin ne on ruudulliset, leveällä vyöllä, laskoksilla ja prässeillä varustetut sivutaskulliset housut. Minulle tulee mieleen vanhat Marilynin ja Audrey Hepburnin kuvat, joissa heillä on samantyyliset housut.
En ole varmaankaan nähnyt sinusta kuvaa sinisissä farkuissa koskaan?

Vastaa

Oi, onpa ihana kuulla! Kun ei ole tottunut käyttämään housuja, on usein vähän epävarma olo niissä, mutta näistä tuli itsellekin kivat vibat. Mallissa todellakin on jotain klassista tunnelmaa! Ja todella, siniset farkut, milloinkohan olen viimeksi käyttänyt? Ei siis ihme, jos ei ole osunut silmiin :D Nelisen vuotta sitten käytin muutaman kerran sellaisia haalean farkunsinisiä, mutta denimin sinisiin on varmastikin sitäkin pidempi aika. Eli todella, farkkujen käyttö on vähissä ja kun käytän, on ne tyypillisesti simppelit mustat farkut :)

Leave a Reply to Mermar Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.