Koko alkuviikon olen ollut liikkeellä aamusta iltaan, niinpä tänä perjantaisena lomapäivänä olen oleillut rauhassa kotona vaikka ulkona näyttää olevan mitä täydellisin kesäsää. Mutta kotiaika on tehnyt hyvää, kuten vaikka siinä mielessä, että sain (niin pitkästä aikaa, että ihan hävettää) pestyä keittiön tasot ja kylppärin sekä raivattua yhden rojua kerryttäneen laatikon. Eihän se toki ole varsinaisesti oleilua tai sellaista lomailua, mutta silti jotain ihan muuta kuin mitä viime aikoina olen tehnyt ja toisaalta myös sopivasti omalla tavallaan nollaavaa. Etenkin lopputuloksen kautta. Lisäksi sen on voinut tehdä iso ikkuna avoinna ja radion taustalla soidessa, mikä on välittänyt kesän tuntua neljän seinän sisällekin.

Sitä paitsi, olen kuitenkin vielä lähdössä liikkeelle. Ne oikeat velvollisuudet kutsuvat. Tässä kuussa työllistää mm. nettisivuprojekti, jonka puitteissa on poistuttava kotoa vapaapäivänä ja vaivauduttava pukeutumaan. Vaikka olenkin teknisen puolen ulkoistanut, huomaan visuaalisuudesta, sisällöstä ja toiminnallisuudesta tekeväni itselle ehkä vähän ylimitoitettua proggista, alkuun kun pääsisi huomattavasti yksinkertaisemminkin. Toisaalta taas kun sivut ovat tämän päivän käyntikortti, näen niiden takia ihan mieluusti vähän enemmän vaivaa.

Onneksi olen vapaalla maanantaihin asti, joten eiköhän tässä ehdi vielä jatkaa lomailua sille sopivammassa oleilumoodissa.

Tämä asu on muuten vielä reissulta, viimeinen kameraan tallentunut asu tuolta viikolta. Kyseessä oli reissupäivä, jona ensin kierreltiin useampi tunti Algeriaa kuumuudessa ja sitten palattiin takaisin Tunisiaan, niinpä olo näitä kuvia ottaessa oli kaikkea muuta kuin freesi. Suurimassa osassa kuvia näytin niin uupuneelle ja innottomalle, että lähes jätin kokonaan julkaisematta.

Laukku: Massimo Dutti / Mekko: Dorothy Perkins / Huivi: Pieces / Sandaalit: Vagabond

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Juu niin voi hyvääpäivää, että uupunut ja innoton? Mä en näytä edes vimpan päälle tällättynä yhtä freesiltä kuin teikäläinen näissä kuvissa.
Tuo huivi on muuten sellainen juttu, että a) se sopii tuohon mekkoon kuin nenä päähän, ja b) en olisi ikinä hoksannut yhdistää noita kahta toisiinsa. Katselin just tänään noita mun huivikorejani ja niiden sisältöä, jota on tullut käytettyä kuluneen vuoden aikana säälittävän vähän.

Vastaa

Hahaaa, ne tsiljoona kuvaa, joissa katse tuijotti nuupahtaneena tyhjää onkin siirretty suoraan roskakoriin :D

Huivit tekevät ihmeitä! Esim. tää mekko on itsessään tosi perus, mutta huivi tuo kivasti vähän syvyyttä siihen. Plus on käytännöllinen helteillä kun voi tarvittaessa suojata kaulaa, käsivarsia jne :) Mutta tunnistan kyllä tuon ongelman, mulla on vähän sama, eli kesähuivien käyttö on vähentynyt varsin paljon ja talvellakin jämähtänyt niihin muutamiin suosikkeihin!

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.