Tästä vuoden ensimmäisestä viikosta muodostui ihan erilainen kuin kuvittelin. Lompakossa poltteleva päivitetty jumppakortti, töissä edessä olevat mielenkiintoiset jutut ja kiva uuden vuoden aatto saivat odottamaan alkavaa vuotta. Sitten tuo ensimmäisen päivän pieni tapaturma päivitti alkaneen vuoden odotettua toisenlaiseksi. En toki halua liioitella, paljon pahempaakin olisi voinut sattua ja olen kuitenkin kunnossa, mitä nyt vielä lääkärissä ensi viikolla erinäisiä asioita tapahtumaan liittyen tutkitaan.

Lähinnä vain on kiukuttanut oma olo, joka on ollut aivan lopen uupunut. Kierre on selvä, kun syöminen on hankalaa, tulee syötyä heikosti, joka taas vaikuttaa koko yleiskuntoon. Olenkin näinä päivänä todennut, että mehukuurille tai muulle päivää pidemmällä paastolle itsestä ei kyllä irtoaisi, sen verran paljon omaan mieleen ja kroppaan vaikuttaa, ettei saa syödä niin paljon kuin keho tuntuu kaipaavan. Mieluummin syön tasaisesti hyvin kuin lähden paastoamaan kehoni uuvuksiin.

Toki olen kasannut kaikki mahdolliset supersmoothiekombot. Hedelmien ja marjojen lisäksi lisännyt sekaan kunnolla proteiinijauheita ja rahkaa, psylliumia kuitua tuomaan ja tietty hyviä rasvoja erilaisten siemenien ja öljyjen muodossa, mutta silti, keho on kaivannut enemmän. Tokihan tuollaiset kunnon kotona tehdyt smoothiet täyttävät hyvin, mutta töissä ja liikkeellä niitä on vaikeampi saada käsiin.

Eilen tuntui ihanalle kun onnistuin jo syömään haarukalla ja lusikalla, maistelemaan avokadoa, kananmunaa ja muuta pehmeää, tänään varmasti jo paljon enemmän. Ehkä tänä viikonloppuna pääsen käsiksi kuvan mandariineihinkin, jotka ovat houkuttelevasti seisseet pöydällä viikon odottamassa, että suu kestää kirpeyden ja puremisen. Nopeasti lopulta nuo suun haavat tuntuvat paranevan, kuten lääkäri lupailikin.

Aina yön levon jälkeen uuteen aamuun herätessä sattuu vähän edellistä päivää vähemmän. Toivonkin, että tämä viikonloppu on taite oloon ja ensi viikolla haava on jo niin parantunut, että pystyn starttaamaan vuoden kuten olin tällä viikolla toivonut. Lopulta viikko sinne tai tänne, siinä mielessä tyhmää kiukutella tuollaisesta, mutta voimaa kehoon jo kaipaisi.

Mutta kyllä tämä tästä! Ensi viikko olkoon paremman energian viikko. Sitä viljelköön jo tämä ostamani seinäkalenteri. Siitä on pieni ikuisuus kun olen omistanut paperisen kalenterin, seinäkalenterista puhumattakaan, mutta kun näin tämän visuaalisen karkin liki puoleen hintaan kaupassa, päätin, että tämä vuosi olkoon seinäkalenterivuosi. Tuskin se mitään muistiinpanoja tulee keräämään, mutta seinälle sen otan mieluusti tuomaan kuukausittain vaihtuvaa kivaa uutta ilmettä.

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Voimia ja mahdollisimman pikaista paranemista! <3

Tuo sinun tapaturmasi ei ollut mikään pikku juttu ja pakotetulla "mehudieetillä" ja kroonisesti nälissään eläminen on oikeasti rankkaa ja fyysisesti kuluttavaa. Ja lisänä tuossa cocktailissa on vielä se kipu.

Suosittelen apteekissa myytäviä Nutridrink-juomia. Niitä suositellaan esim. leikkauksesta toipuville, jotka tarvitsevat jotakin voimistavampaa. Yksi tuttava juuri kertoi käyttäneensä niitä keuhkokuumeen jälkeen, kun yleiskunto oli heikentynyt. Itsekin olen niitä käyttänyt.

Hyvää uutta vuotta!!

Vastaa

Kiitos tuhannesti kommentistasi! Viime viikon aikana todella tajusi, miten nopeasti oloon vaikuttaa jos syöminen vaikeutuu ja on ikään kuin jatkuva nälkä, eikä ole riittävästi osaamista reagoida siihen siten, että pystyisi komensoimaan nestemäisellä ravinnolla kaiken, mitä on normaalisti aiemmin syönyt!

Nyt pystyn jo melko hyvin syömään vähän jauhamista vaativaa ruokaa, varovaisesti, mutta sentään jotenkin ja heti huomaa vaikutuksen oloon. Tuo Nutridrink tosin voisi olla hyvä idea täydentämään vielä vähän normaalista poikkeavaa/vajaata ruokailua!

Ihanaa uutta vuotta myös sinulle! <3

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.