Islannin matkasta on kulunut jo vuosi, eikä millään tunnu siltä. En voi muuta kuin tässäkin kohtaa päivitellä ajankulun nopeutta ja myöntää, että kaikki on vielä niin hyvin muistissa, että sanoisin aikaa kuluneen korkeintaan kuukausia, mutta kalenteri kertoo ihan muuta. Matkavuosipäivän kunniaksi on mielestäni mainio hetki fiilistellä vielä vähän Islantia, sillä enhän ole edes ehtinyt väläytellä teille vielä juurikaan maan itä- ja pohjoisosia! Sitä paitsi, kohta matka käy uusiin maisemiin ja ruutu täyttyy ihan toisenlaisesta maisemista sekä tunnelmista.

islanti vuono 1islanti vuonot 7islanti vuono 3islanti vuonot 12

Vuosi sitten toukokuun viimeisenä viikonloppuna Islannissa oli vielä paikoin reippaastikin lunta, toisilla alueilla taas kevät oli jo puhjennut loistoon – niin pienet etäisyydet, mutta niin valtavat erot! Onneksi niillä koleammillakin vuoristoalueilla kevätpurot solisivat ja vihreä puski esiin, mutta jäätiköiden massat toki pitävät pintansa ympäri vuoden.

Kolmannen ajopäivän aamuna starttasimme Höfnin pienen kaupungin kupeesta ja jatkoimme maan kiertämistä mutkittelevaa tietä pitkin kaakkoisosan kautta kohti pohjoista. Kuumainen maisema jäi väliaikaisesti taakse ja vastassa oli toisenlainen rauha. Usva oli kietonut koko maiseman vaippaansa ja vuonot ryhdittivät maisemaa. Vesi oli tyyni ja näillä kulmilla maa oli jo lumeton mutta odotti vielä kesän vehreyttä. Tunnelmassa oli ehkä jopa ripaus enemmän syksyä kuin kevättä, mutta sopi minulle, ei syksy suotta ole suosikkivuodenaikani.

islanti vuono 17islanti vuono 11islanti vuono 8islanti vuono 12islanti vuono

Itärannikko oli uskomattoman rauhallista aluetta, ilma oli raikas ja kaikkialla oli ihanan hiiskumatonta. Ajotie mutkitteli vuonojen mukaisesti ja linnun tietä lyhyt matka otti autolla vähän enemmän aikaa, mutta toisaalta mahdollisti henkeäsalpaavista maisemista nauttimisen rauhassa. Vuoristomaisemassa oli tiettyä dramatiikkaa ja matkanvarren uinuvat kalastajakylät sopivat niin maisemaan kuin tunnelmaankin. Mutta ympäristön uneliaisuus kaikkosi kun peltiseinäisiin taloihin asteli sisään, alueen harvoissa kahviloissa otettiin ainoat asiakkaat vastaan hymyillen ja palvelu sujui englanninkielellä avuliaan iloisesti. Kortti kävi jokaisessa pienimmässäkin putiikissa, joten automaatteja ei tarvinnut metsästää koko matkan aikana.

Keskityimme nautimaan vuonoista, pysähtelimme hengittämään puhdasta ilmaa ja katselemaan vesiputouksia. Etenimme rauhassa ja painoimme mieleemme mielettömiä maisemia. Itäisellä rannikolla asutus vähenee ja tien noustessa ylös kumpuilevaan maisemaan edessä on pitkä väli ilman huoltoasemia ja kioskeja, joten tankkaus ja eväsvaraston täydennys on hyvä hoitaa ennen auton nokan kääntämistä pohjoiseen. Yhden rennon päivän aikana ehdimme koukata itäisen kärjen ja kaartaa saarta ylöspäin, nousta vuoristoa pitkin paksujen lumimassojen äärelle ja solahtaa vehreään laaksoon, johon palaan kun neljännen matkapäivän kuvat löytävät tiensä blogiini asti. Sitä ennen kuitenkin on aika innostua Balkanista!

islanti vuonot 13islanti vuonot 01islanti vuonot 2islanti vuono 19islanti vuonot 10

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

16 comments

Vastaa

Kauniita kuvia :) Islannissa olisi kyllä kiva joskus päästä käymään :)

Vastaa

Kiitos! Islanti on kyllä niin upea, että suosittelen ehdottomasti käymään jos jossain välissä tarjoutuu tilaisuus :)

Vastaa

Islanti näyttää kyllä ihan unelmapaikalta. Siellä(kin) pitäisi päästä joskus käymään!

Vastaa

Suosittelen ehdottomasti, Islanti on UPEA (mutta toisaalta, ”hankalaa” on kun maailma on niin täynnä upeita kohteita!)! :)

Vastaa

Aah, juuri reilu muutama viikko sitten Islanninreissusta kotiutuneena täytyy sanoa, että kuvasi saivat jopa sen märän maan ja meren ominaistuoksun takaisin nenääni. Ihana maa ja ihania kuvia.

Vastaa

Oi, niin tidän tuoksun, mitä tarkoitat! Se tuntuu vieläkin nenässäni, vaikka matkasta on jo vuosi :) Ihana Istalnti, sinne on kyllä päästävä vielä uudelleen!

Vastaa

Jotenkin niin karun kaunista, että on lähes sanaton.. Tuollaisiakaan paikkoja ei tajua olevan olemassa, ennen kuin ne kokee.. Upeita kuvia oot näpsinyt. :)

Vastaa

Islanti on kyllä niin uskomattoman upea, että sinne on vielä päästävä uudelleen! Maailma kyllä totta tosiaan on niin täynnä upeita kohteita, että meinaa valinnan vaikeus iskeä miettiessä minne seuraavaksi suunnata. Voih, olisi runsaasti ylimääräistä aikaa ja rahaa, niin ei tarvitsisi miettiä mihin sen käyttäisi :)

Vastaa

Islanti vei minun sydämmeni kun siellä viime vuonna kävin. Ihana paikka…..Upeita kuvia.

Vastaa

Islanti on kyllä uskomattoman ihana! Sinne on ehdottomasti päästävä vielä joku päivä uudelleen :)

Vastaa

Mahtavat tunnelmakuvat. Islanti on kyllä upea kohde. Olin siellä kevättalvella, ja silloin päätin, että joskus vielä vehreämpänä ja vihreämpänä aikana takaisin ja saarikierrokselle autolla. Mutta ei tuo ”syksyinen” näkymäkään huono ole. Norja ja Norjan vuonot houkuttelevat nyt myös (katsoin eilen jonkin dokkarin Norjasta, näin se matkakuume taas nousee :) )

Vastaa

Oi, itse haaveilen juuri syysmatkasta Islantiin, mutta taitaa joutua odottamaan vielä, mutta kunhan joskus joku päivä pääsisi! :) Ja ihan sama juttu, Norjan vuonot on itselläkin haavekohdelistalla – sinne(kin) on aivan pakko päästä! Heh, nuo dokumentit on pahoja, itselläkin tipahtelee uusia ideoita ja matkakuume kohoa niitä katsellessa :)

Vastaa

Ihanaa fiilistelyä Islannista, kiitos! Olen kaksi kertaa siellä lyhyesti käynyt , ihan keskitalvella, ja nyt lähdössä taas, itse asiassa tänä perjantaina viikoksi kiertelemään. En malta odottaa – paras tapa viettää juhannusta ja yötöntä yötä!!!
Ihana maa, ihana luonto, ihana ruoka…

Vastaa

Oi apua, kommenttiisi vastaaminen on näköjään unohtunut kokonaan – pahoittelut!! Voi miten ihanalta kuulostaa, toivottavasti matkasi oli upea :) Pääsinpä pian itsekin uudelleen Islantiin!!

Vastaa

Oli kyllä mahtava reissu! Perinteisten Golden Circle nähtävyyksien (Reykjavik, Geysir/Strokkur, Kedir, Gulfoss, Thinvellir, Blue Lagoon) lisäksi tutustuimme erityisesti Snäfellsnesin niemeen, joka oli aivan mielettömän kaunis ja upea – joka mutkan takaa tuli aina entistäkin uskomattomampi maisema. Turisteja oli todella vähän, joten luonto tuntui todella autenttiselta. Suosittelen Snäfellsnesiä todella lämpimästi! Söimme myös upeita ja best-in-class seafoodaterioita kylissä keskellä ei mitään. Uutta matkaa jo suunnittelen….

Vastaa

Voih, kuulostaa upealta! Tuo Snäfellsnes jäi meiltä viime reissulla valitettavasti näkemättä tiukan aikataulun takia, samoin kuin monet kiinnostusta herättäneet kohteet sen lähellä. Alue jäi kuitenkin kummittelemaan mieleen ja harmitti jo paikan päällä tosi paljon, ettei ehditä koukkaamaan sinne! Voi eikä, mikä matkakuume tässä taas alkaa nostelemaan päätään Islantia miettiessä :) Pakko päästä pian uudelleen!

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.