levealahkeiset housut 2

Vierailin viikolla Haikon uudistuneessa kartanossa ja ylitin kylmäinhoni kokeilemalla -120 asteeseen sukeltavaa kylmähoitoa. Viime hetkeen asti emmin, uskallanko astua koviin pakkasasteisiin kapuavaan kapseliin, mutta näin jälkikäteen olen tyytyväinen että kokeilin. Kylmäkokemus oli hassu ja hauska, ei oikeastaan yhtään niin paha kuin voisi kuvitella. Mikäli shokkitila kropan valtasi ja teki kokemuksesta kammottavan sijaan mielenkiintoisen.

Päivän asu oli nopeasti kyhätty ja turhankin virallinen. Tai oikeastaan, alun alkaen lähdin liikkeelle pelkässä t-paidassa, mutta puolessa välissä päivää tajusin, ettei se vain riitä – ihan vielä ei ole kesä. Niinpä kiireessä kotona poiketessa nappasin sen ensimmäisen käsiin sattuneen bleiserin mukaan ja noh, lopputulos oli melko synkkä. Roosa kesälaukku sentään toi pienesti keveyttä. Mutta nuo housut, niitä todella rakastan! Löytäisinpä jostain samanlaiset valkoisena – sopisivat vielä paremmin kesään.

levealahkeiset housut 01 levealahkeiset housut 04 levealahkeiset housut 02mustat leveat housut 1levealahkeiset housut 6

T-paita: H&M / Jakku: Ril’s / housut: Zara / Laukku: Furla / Kengät: Julie Dee
Kuvat: Julia Toivola

Katso myös nämä

6 comments

Vastaa

Waau <3

Vastaa

<3

Vastaa

Ihan huikeita kuvia!! Ja housut on todellakin hyvännäköiset :)

Vastaa

Oi, kiitos!! :)

Vastaa

Siis ihana toi laukku, oon haaveillut siitä jo pitkään.. Tiedätkö mallin nimeä, taitaa olla vanhempi malli kun en meinaa löytää netistä?

Vastaa

Oi, pahoittelut, kommenttiisi vastaaminen on kokonaan jäänyt välistä! Kyseinen laukku on Furlan Melissa Tote ja tosiaan jo pari vuotta vanha malli :)

Leave a Reply to Ansku Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.