Kuinkakohan monta kertaa olen valitellut tämän syksyn tunnelmia, sitä kuinka kertakaikkisen lopussa ja väsynyt olen? Erityisesti pari viimeistä viikkoa olen taistellut päänsärkyä vastaan ja yrittänyt vain saada asioita hoidettua askel kerrallaan, blogikin on saanut tuta uupumuksen, sillä energiaa ei tunnu olevan mihinkään ylimääräiseen, vaikka tahtoa kyllä olisi. Kaiken sen stressin keskellä sattui ihan mielettömään saumaan elämyslahjoja tarjoavalta Greatdaysiltä yhteistyön puitteissa saapunut lahjakortti kasvohoitoon Helsinki Day Spahan. Lievästi sanottuna, se todella tuli tarpeeseen.

day spa helsinki 1greatdays 2day spa helsinki 2

Päätin siis työviikon astelemalla tunnelmaltaan aina yhtä harmoniseen Day Spahan ja kietouduin paksuun kylpytakkiin. Vaikka paikan päällä oli pirteä pikkujouluseurue aloittelemassa iltaa, en välittänyt vaan tuudittauduin hetken kiireettömyyteen. Kasvohoitokin oli mainio, itse asiassa ehdottomasti paras, mitä olen Day Spasta saanut. Kosmetologin nimen merkkasinkin heti muistiin, juuri hänelle täytyy mennä seuraavallakin kerralla. Hemmotteluhoito tosin vaihtui matkalla ihonpuhdistukseen kun ihana kosmetologi hellästi ehdotti, että mitä jos otettaisiinkin tilalle ihonpuhdistus. Tiedän, ihoni on ollut nyt pari viime kuukautta huonossa kunnossa. Osa syy on vuodenaika, mutta ehkä silti kaikkein suurin syy on stressi ja siitä ei pääse yli eikä ympäri, että se todella näkyy ihossani. Viikko sitten kun kävin poimimassa talvituotteita Joliesta, huomattiin sielläkin poskiin puskeneet näppylävanat. Sen lisäksi väsymys on tuntunut ajaneen ihon elottoman oloiseksi, mihin kai parhaiten auttaisi se kuuluisa lepo.

day spa helsinki 4greatdays lahja 1

Ihonpuhdistus oli nappivalinta ja hoitaja lupaili, että tulokset näkyisi jo viikonloppuna ja niinhän ne näkyivät. Vaikka perjantai-iltana iho loisti käsiteltynä, niin jo seuraavana päivänä rauhoituttuaan se tuntui ja näytti selvästi sileämmältä. Voi mikä ilo! Ja siitä huolimatta kokemus oli luksusta, sai vain maata lämpimän täkin alla ja antaa jonkun muun elvyttää ihoa. Lähtiessäni myöhästyin pienesti seuraavasta menosta kun kassalla oli jono miehiä ostamassa kumppaneilleen hoitoja. Huivitti, kaikki miettivät tuskallisen kauan hoitolistojen äärellä, mutta päätyivät lopulta samaan kuin edellinen. :) Tähän on kuitenkin olemassa helpompikin vaihtoehto kuin paikan päältä lahjakortin haku ja joulukiireiden alla jonottelu, nimittäin Greatdays tarjoaa lahjakortteja ja elämyspaketteja moneen lähtöön, ja sieltä saa muun muassa Helsinki Day Span hoitoja. Lahjakortit tulevat kauniissa rasiassa, joka on ilo antaa eteenpäin.

Elämys on mielestäni muutenkin ihana lahjaidea kun tavaraa on tarpeeksi tai arki painaa päälle. Lahjakortilla voi muistaa jouluna, mutta piristäisihän vastaava kummasti ihan yllärilahjana arkenakin! Greatdaysiltä löytyy myös kaikkea muuta jännää, tanssikursseja, illallispaketteja, erilaisia tastingejä, opastusta purjelautailuun, flyboard sessio, melontaretkeä, ratsastustuntia ja ja ja… Vaikka mitä, yksityisopetusta, parisuhdeheaikaa ja hemmottelua rakkaalle! Lahjan saaja voi myös tarvittaessa vaihtaa lahjakortin johonkin muuhun saman arvoiseen Gretdaysin tarjoamaan elämykseen, joten siinä mielessä lahjakortin hankinta on näin monipuolisen valikoiman alta turvallista jos ei ole täysin varma lahjottavan mieltymyksistä.

Itse olen yhdistänyt elämyksen usein syntymäpäivään ja antanut vielä lahjaksi jotain muuta teemaan sopivaa. Kuumakivihieronnat ja suklaatastingit ovat kaikki olleet ilo, ja viimeksi eilen onnittelin omaa äitiä valmistumisen johdosta hemmottelevalla vartalohoitolahjakortilla. Hoidot etenkin on sellainen ihana asia, joita ei välttämättä itse tule ostaneeksi, mutta joihin pääsystä harva kieltäytyisi! Sama pätee varmasti moneen muuhunkin, kuten vaikkapa uuden harrastelajin testaukseen tai ylelliseen illalliseen.

greatdays 1 greatdays 14 helsinki day spa

Greatdaysin valikoimaan pääsee parhaiten selaamaan ja shoppailemaan netissä, mutta lahjakortteja voi ostaa myös kaikista R-kioskeista ja suurimmista Sokoksista. Tämän päivän Bella-blogien joulukalenterin luukku kertoo lisää Greatdaysistä, ja sinne kannattaa kurkkia myös sen takia, että arvonnassa on ihastuttava Keho & Mieli – elämyslahjakortti. Hemmottelua itselle tai lähimmäiselle! Käy siis ostallistumassa avaamalla joulukalenterin luukku nro 15!

Toteutettu yhteistyössä Greatdaysin kanssa.

Katso myös nämä

8 comments

Vastaa

Kateus! Hemmottelu tulisi kyllä tarpeeseen. Kuuleeko Joulupukki? <3

Vastaa

Voih, tuo tuli kyllä niin tarpeeseen! Ei olisi tehnyt mieli lähteä Day Span ihanasta rauhast pimeyteen ja jouluruuhkaan – olisin voinut jäädä, koko viikonlopuksi ;)

Vastaa

Mullakin stressi näkyy ihossa, valitettavasti. Sain suuresti apua ultraääni-ihonpuhdistuksesta tuossa jokin aika sitten. Kasvohoidot ovat kyllä ihan luksusta! :)

Vastaa

Sama juttu, stressi ja myös epäsäännöllinen arkirytmi näkyvät jättävät heti jälkensä ihoon :/ Oi, tuo ultraääni-ihonpuhdistus kuulostaa hyvältä! Sitä kävisi kyllä hoidoissa mielellään useammin, mutta noh, onhan niillä hintaa, joten itse ei vain usein raaski ja se on herkästi se kohta, mistä pihistää – siitäkin huolimatta, että kropasta ja mielestä pitäisi muistaa pitää huolta, ja joku ihana hoito on kyllä oiva nollaushetki :)

Vastaa

Mäkin olen tykännyt ultraääni-ihonpuhdistuksesta! :) Olen nyt yrittänyt aktivoitua kasvohoitojen suhteen, viime vuonna kävin piiitkästä aikaa ja yhteensä muistaakseni 3 kertaa lyhyellä aikavälillä. Tänä vuonna pari kertaa. (Meillä) iho-ongelmaisilla on varmaan matalampi kynnys mitä tulee tuohon ”raaskisko vai ei laittaa rahaa kasvohoitoihin”. :P

Vastaa

Kiva kuulla, täytyykin ehdottoamsti googlailla lisätietoa tuosta! :) Ihan totta, että varmasti kun iho oikeasti on ongelma, on suhtautuminen kasvohoitoihin erilasita kuin tällaisella vain kausittain oireilevalla iholla! Itsellä muutenkin finnejä tulee onneksi kohtuullisen vähän (hajafinnejä viikottain, ja kausittain näin pölähtäen kuin nyt), mutta suuret ihohuokoset etenkin t-alueella ja sen myötä jatkuva mustapääarmeija ärsyttää. Huoh, siihen kun löytyisi ratkaisu, niin ei tarvitsisi jatkuvasti puunata niin pieteetillä meikkipohjan kanssa :/

Vastaa

Puuuuh, minäkin olen jossain talvimasennuksen (onko sellaista?) kourissa :/. Mikään ei huvita, voisin nytkin vain nukkua. Olen saamaton ja laiska. Argghh! Mistä sinun stressisi johtuu?

Vastaa

Voih, kuulostaa niin tutulta! Me saatiin tänään kammettua itsemme iltapäiväneljäksi (!) brunssille, kun sitä ennen väsytti vain niin paljon, ja nyt jo tekisi mieli taas käpertyä sänkyyn. Huoh, ei saa kyllä yhtään mitään aikaiseksi :/ Itsellä on ollut murrosvaihe nyt syksyn ajan ja työ on painanut paljon päälle, se yhdistettynä muutoksiin (joista ensi vuoden puolella lisää) on ollut suuri osatekijä sihen, että mieli käy ylikierroksilla. Ja keho taas reagoi kaamokseen, joten siinä onkin mukava soppa ;)

Leave a Reply to Armiida Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.