Syö hyvin!

Meillä on tällä viikolla syöty hyvin, poikkeuksellisen hyvin, ja kokattu joka päivä, mikä on todella poikkeuksellista arkiviikolle. Tokihan me nyt päivittäin syödään, mutta pääpiirteittäin niitä samoja helppoja ja nopeita arkiruokia sekä paljon myös noutoruokaa. Kaupassakin käydään vähän miten sattuu, harvemmin suunnitelmallisesti vaan karkeasti ottaen melkein joka toinen päivä jotain pientä hakemassa. Kaikki kuitenkin muuttui viime … Lue lisää

Hollywood-henkeä hiuksiin

Sain kutsun mukaan Sunsilk Shine Bright –hiushaasteeseen, jossa tarkoituksena on toteuttaa aluillaan olevan pikkujoulukauden kunniaksi Hollywood -henkinen kampaus pohjaten Sunsilkin kosteuttaviin Smooth & Silky –uutuustuotteisiin. Myönnän, että nikottelin ensin, sillä kyllähän te tiedätte, minä ja hiukstenlaitto, se yhtälö ei vain toimi. Koska kuitenkin pidän haasteista, hetken mietittyäni päätin hypätä mukaan ja ryhtyä kampaustaikoja tekemään ja … Lue lisää

Muuttopäivän tunnelmia

Muuttopäivämme valkeni kauniina ja kuulaana. Heräsin jännittyneenä ajoissa, kasasin viimeisiä tavaroita yhteen ja odottelin Niemen muuttotiimiä saapuvaksi. Pari minuuttia ennen sovittua aikaa pihalle ilmestyi punaisena hehkuva kuorma-auto ja ovikello helähti täsmällisesti. Tuntui hassulta päästää muuttojoukko kotiin töihin ja siirtyä itse sivuun, väistämättä olin ennakolta pohtinut omaa rooliani ja miettinyt, osaako sitä vain olla. Pohdinnat unohtuivat … Lue lisää