Georgialainen ilta hatsapurilla ja Borjomilla

Georgia teki vaikutuksen ja on jäänyt hyvällä tavalla viipyilemään mieleen sekä itsellä että miehellä. Se eksyy tiuhaan myös puheisiin ja yhteiseksi tavaksi on muodostunut bongailla sieltä täältä Georgiasta muistuttavia asioita. Myös usea ulkopuolinen on saanut kuulla vuolaat suositukseni kohteesta, viimeksi perjantaina. Eikä georgialainen viini tai ruokakaan ole unohtunut maasta puhuttaessa. Kesän reissuilla yllätti, miten vahvasti … Lue lisää

Minttuinen smoothie

Tähän viikkoon on mahtunut paljon töitä ja käytännön asioiden hoitamista, mutta onneksi seuraavat kaksi päivää ovat melko vähätöisiä. Aion yrittää ottaa rauhassa jo ihan sen takia, että yleensä kiitettävä vastustuskykyni näyttää pitäneen vapaata ja tänä aamuna heräsin kaktus kurkussa. Luulen sen johtuneen siitä, etten ole päässyt noudattamaan normiruokavaliotani tai liikkumaan nyt vähään aikaan. Niinpä en … Lue lisää

Arjen vihershotti + alekoodi!

Syön arkena melko kaavoihin kangistuneesti. Lomalla ja viikonloppuna syön vaihtelevammin, mutta arkena on helppoa kun on tietyt rutiinit syömiseen, viikko ja ruokakauppakäynnit rullaa mutkattomammin kun ei tarvitse nähdä mainittavasti vaivaa syömisen suhteen joka päivä. Hyvin tyypillinen osa arki-iltojani on ruokaisa smoothie, jonka kokoan sen perusteella, mitä milloinkin sattuu pakastimesta ja jääkaapista löytymään, ja täydennän erilaisilla … Lue lisää