Lökäpöksyt

Pyhäpäivä kun kaikki on kiinni eikä voi paeta tekemättömyyttä kaupungille, brunsseilemaan tai muiden vastaavien aktiviteettien maailmaan, tulee näköjään kummasti vietyä rästijuttuja eteenpäin ja saatua ihan oikeasti jotain aikaan. Sen lisäksi, että poikkesimme kävelyllä nauttimassa kauniista säästä, saimme viimein siirreltyä kalusteita jo aikaa sitten suunnittelemilleni uusille paikoille. Ja voi vitsit miten hyvältä tuntuikaan, ihan pienillä jutuilla … Lue lisää

Pitsiin piirrettyjä kukkia

Asusaralla tuntuu klassinen linja jatkuvan, mikä on varsin hassua, sillä oikeastaan ei tarvitsisi. Pukeutumisessa kun ei tällä hetkellä tarvitse ajatella ketään tai mitään muuta kuin itseä, ei ole työn asettamia velvoitteita tai pitkien päivien laatimia vaatimuksia. Jopa sää alkaa hiljalleen sallia monipuolisuuden. Niistä huolimatta hassun usein silti päädyn kynähameeseen ja peruspuseroon, ehkä se on vain … Lue lisää

Musta, punainen ja valkoinen

Tervehdys aurinkoisesta Kööpenhaminasta! Meillä oli lento tänään niin aikaisin perillä, ettei ollut mitään toivoa päästä täyteen bookattuun hotelliin kirjautumaan heti aamusta. Niinpä piti heittää matkalaukut säilytykseen ja lähteä matkavaatteissa kurkkimaan heräilevää kaupunkia. Vaikka lento olikin lyhyt, niin olo ehti silti nuhjustua, mutta ehkäpä siihen osaltaan vaikutti myös klo 4:14 pirisevä herätyskello (älkää kysykö miksi juuri … Lue lisää