Neuleeseen kietoutunut

Viime aikoina on monia asioita, jotka ovat kilpailleet huomiosta. On toki ollut tapahtumia ja tapaamisia, kaikkea sellaista mukavaa, johon on helppo unohtua. Siinä ohella, kuten aiemmin tulin vähän viitanneeksikin, on myös omat ajatukset tulevaisuuden suhteen saaneet viimein sellaista muotoa, jossa on tarttumapintaa. Haaveiden ja toiveiden ääneen sanominen on auttanut ja yhtäkkiä edessä on jonkinlainen polku, … Lue lisää

Lempipusero

Viime aikojen suosikkivaatteeni on aivan ehdottomasti ollut tämä viininpunasävyinen paisley-kuosinen pusero. Se on ollut päälläni niin paljon, että olen jo naurahdellut samoihin kasvoihin yhtenään törmätessä, että jos eivät paremmin tietäisi, epäilisivät sen todennäköisesti olevan ainoa puseroni. Tavallaan kyllä vähän siltä tuntuukin, sillä mikään ei tällä hetkellä oikein tunnu miltään tähän verrattuna, mutta sen sijaan kaikki … Lue lisää

Valkoinen hame

Heh, alkaa näyttää siltä, että luovuuteni otsikoiden suhteen (jos sellaista edes on ollut) on tullut tiensä päähän… Noh, ainakin se kertoo mitä on luvassa, nimittäin asukuvat valkoisella hameella. Tänään asurintamalla ei ole tapahtunut mitään, niinpä palataan viime lauantaihin, jolloin olin liikkeellä näissä vaatteissa. Helppo asu, jonka voisin kuvitella hyvin vaikkapa toimistoonkin näin vapaan sijaan. Pusero: … Lue lisää