Untsikka

Tänään alkuillalla ystävän kanssa kahvilla istuessa huokaisin, että tammikuu on läpi aikuisikäni ollut se kaikkein kurjin kuukausi. Jotenkin aika on vain matanut eikä vuoden eka kuukausi ole millään tuntunut loppuvan, mutta tässä tammikuussa on ollut kaikki toisin. Nyt ollaan jo kuun puolivälissä, enkä millään meinaa pysyä vauhdissa mukana. Aika lentää. Tänään messukeskuksessa Holiday Clubin pisteelläkin … Lue lisää

Jäänsininen neule

Jos eilen kirjoitin himoitsevani punaista vaatekaappiini niin jatketaan nyt muihin väreihin, sillä värit ylipäätään vaatteissa vetävät puoleensa, etenkin kirkkaat ja puhtaat värit. Monesti vaatekaupoissa poiketessa poukkoilen rekeiltä toisille juurikin erilaisten ja erottuvien värien vetämänä. Maailman simppelein niksi tuoda asukokonaisuuteen potkua on yhdistää muuten neutraalinsävyiseen kokonaisuuteen jokin kirkasvärinen vaatekappale tai asuste –  helppoa ja hyvin turvallista! … Lue lisää

Ruudullinen viitta

Tämän blogipäivän varalle oli vaikka mitä suunnitelmia, mutta toisin on mennyt. Alkoi laiskottamaan. Tai ei alkanut, koko päivän on. Niinpä sunnuntai on kulunut ohjelmia Netflixistä tuijottaessa ja kotiin kuljetettua ruokaa (tilasin sentään salaattia ja kateellisena kuolasin miehen pizzaa) syödessä. Ei irtoa, ei tänään. Niinpä siirrän suunnitelmat huomiselle ja näin pikaisen hei-moin jälkeen palaan takaisin makuuasentoon … Lue lisää