Aattoillan asu ja Lontoon tunnelmaa

Hei te kaikki ihanat, toivottavasti joulunne on sujunut hyvin! Joulu Lontoossa on lumeton ja lämmin, kuten odottaa saattoi. Joka kulmalta kaikuvalla joulumusiikilla, kauniisti koristelluilla näyteikkunoilla ja kadunvarsia viimeistelevillä jouluvaloilla on kuitenkin ollut iso vaikutus ja pieni joulufiilis hiipi omaankin mieleen. Eilen nautin eläväisestä kaupungista ja rauhallisesta jouluillallisesta, tänään kaupunki on hiljainen ja sateinen, joten aamupäivän … Lue lisää

Alkutalven tumma asu

Viime perjantaina suuntasin päiväksi ystävän luokse ja miten hyvää se tekikään. Mielessä on viime aikoina pyörinyt vähän liikaakin kaikkea, joten työ- ja blogikuvioiden työstämiseen kaavailtu päivä vaihtuikin mielen maisemien pohtimiseen. Mutta se teki hyvää, todella hyvää ja sain taas sysättyä asioita elämässäni eteenpäin. Kaiken sen välissä ehdittiin jopa napata asukuvat tummavoittoisesta asustani auringon viipyillessä hetken … Lue lisää

Vaaleanpunainen takki

Olen yrittänyt koko alkukuun saada otettua kuvia sisällä, niin viime kuussa loppuneista tuotteista kuin huippuhyvistä luonnonkosmetiikan hiustenhoitotuotteista, mutta se (kuten minkä tahansa kohtuullisen kuvan saaminen) tuntuu mahdottomalta. Niinä päivinä kun aurinko edes etäisesti näkyy ulkona, olen koko päivän toimistolla ja silloin kun saisin ajoitettua kuvaamisen keskipäivään, on hyytävän synkkää läpi päivän, kuten vaikka tänään. Materiaalinpuute … Lue lisää