Kevättä asussa

Yksi ihanista kevään merkeistä on kotikaupungin hiekattomat kadut. Tänään keskusta kulmilla kävellessä useammassakin kohtaa havahduin ihanaan näkyyn; kuivat ja puhtaat jalkakäytävät! Iloa ei vienyt sekään, että oli yllättävänkin viileää ja myöhemmin iltapäivällä ikkunoista näkyi kevyt lumisade, joka vaihtui kotiin kävellessä ilkeäksi räntätihkuksi. Kiedoin kaulahuivia pään ympäri ja yritin tirkistellä lomasta pysyäkseni reitillä. Siitäkin huolimatta olen … Lue lisää

Punainen collegepaita ja nahkahame

On viikonloppuja, jotka tuntuvat loppuvan ennen kuin ehtivät alkaakaan. Sitten on näiden parin päivän kaltaisia viikonloppuja, joihin tuntuu mahtuvan paljon, olematta kuitenkaan kiire. Vaikka olenkin hoitanut muutaman työjutun, se ei ole aiheuttanut kierroksia mieleen vaan olen onnistunut rentoutumaan ja rauhoittumaan. Olen siivonnut, kokannut, treenannut, nähnyt äitiä ja ihan vain löhönnyt kainalossa nettisarjojen äärellä. Merkittävimpänä ehkä … Lue lisää

Kaksi korikassia valmiina kesään

Viime aikoina olen ajatellut paljon kesää. Ehkä sen sai aikaan hetken kestänyt kevät, jona ehdin jo uskoa, että talvi on jäänyt taakse. Mutta sieltä se tuli kuitenkin vielä, hetkeksi. Ajatukset jäivät silti kevätoloon. Huomasin, kuinka käsittämättömän ihanalta tuntui kuivat kadut ja valo, jota toki näinä pakkaspäivinäkin riittää. Sen jälkeen tuntui enää vaikealle pukeutua talvitakkiin ja … Lue lisää