Pilkullinen mekko

Tuntuu vähän hassulta palata blogiin kepeiden asuaiheiden kera, sillä moni tuntee parhaillaan suurta huolta ja jopa pelkoa. Mutta toisaalta, kepeys ei tarkoita isojen aiheiden vähättelyä tai niiltä tietoisuuden sulkemista. Oma olo on rauhallinen ja odottava. En ole tehnyt wc-paperitäydennyksiä, mutta noudatan suosituksia ja ohjeistuksia. En oikein osaa panikoitua tai stressaantua tällaisesta. Olen pitänyt väistämättömänä, että … Lue lisää

Kevään ensimmäinen asu

Tärkeimmät asiat ensin, Töölön Relovesta löytyy myyntipaikkani maanantaihin 16.3. asti. Paikan numero on 19, ja se löytyy ihan sieltä myymälän perältä. Varasin pöydän sen verran hetken mielijohteesta joulukuussa, että oli ensimmäisiä vapaita aikoja ja paikkoja silloin. Mutta eipä tuo haittaa, pääasia, että myyntipaikka löytyi. Kiikutin tänään jo muutaman vaatteen Reloveen, mutta tarkoitus on viedä täydennystä … Lue lisää

Keltainen maksimekko

Jos tätä viikkoa pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se voisi olla jännitys. Se on näkynyt sekä pelkoon taittuvana huolena, että jännittävinä kihelmöivinä hetkinä, ja paljon siltä väliltä. Jo pitkään kipeänä ollut kylkeäni on tutkittu, mikä on aiheuttanut niitä huolen sekaisia jännittäviä hetkiä. Koko jännityksen skaalan taas on tainnut kulkea läpi asumiseen liittyvien kuvioiden kautta ja osallistuessani … Lue lisää