Käärmekuvio

Lööpit ovat lupailleet lunta Etelä-Suomeenkin ja viimein tämän iltapäivän aikana maa sai kevyen lumipeitteen. Pimeys on tuntunut raastavan yhtä jos toistakin, minä mukaan lukien, enkä tiedä mitä tekisin, jos välissä ei olisi ollut reissupäiviä, jolloin aurinko paistoi ihanasti ja häikäisi pimeään tottuneita silmiä. Pienikin kaupunkiloma ja palanen kirkasta taivasta tekevät ihmeitä! Silti harmittaa se sama … Lue lisää

Tummia vaatteita & valkoisia taloja

Uppouduin tänäänkin Lontoon tunnelmiin, niitä kun riittää koneella ja mielessä. Kävin läpin reissun yksityiskohtia ja kasasin teille pientä majoitus- ja ravintolavinkkipostausta omien matkakokemustemme pohjalta, mutta koska ajattelin ottaa loppuillan rennosti ja uppoutua elokuvan ihmeelliseen maailmaan, jäi postauksen kuvitus tuleville päiville. Ehdin siinä samalla myös hieman koluta kuvasatoa loppureissulta, jolloin suuntasimme nauttimaan kauniista kirkkaasta vuoden viimeisestä … Lue lisää

Kolean sään kaupunkiasu

Viikonloppu on hujahtanut silmänräpäyksessä, mutta onneksi huomenna saa vielä nauttia pyhäpäivän mukanaan tuomasta ekstravapaapäivästä. Kun joulu meni muissa maisemissa, on nyt päässyt kyläilemään läpi loppiaisviikonlopun, joten tekemisen puutetta ei näinä päivinä todella ole, enkä koneenkaan ääressä ole ehtinyt pahemmin viivähtää. Kun kuvien otto on häkellyttävän harmaan sään myötä edelleen puissa, voi sentään palata vielä matka-asuihin. … Lue lisää