Farkut ja valkoinen pusero

Niin harmittaa, että kaikkien näiden epävakaisten säiden keskellä en ole vielä päässyt käyttämään kunnolla kesäisiä ja kepeitä vaatteita, hädin tuskin edes lyhythihaisia! Viikonloppuna istuskelin Café Ekbergin ikkunapöydässä ja kiinnitin huomiota siihen, kuinka monella kulkijalla olikaan trenssi päällä. Siis heinäkuussa! Voihan tätä säätä. Aloin tänään pakkailemaan tulevaa reissua varten ja tuntui ihan hassulta kaivaa kaapin pohjalta … Lue lisää

Sinisävyinen kimono

Mieli on täynnä postausaiheita ja kameran muistikorttiin alkaa viimein ilmestyä myös asukuvia, mutta kesästä nauttiminen pitää kiireisenä. On vielä monta pientä ja isoa asiaa, joita haluaisin tehdä kotikaupungissa ennen reissua, mutta päivät vain katoavat vauhdilla. Mutta toisaalta, yhtä lailla odotan myös tulevaa matkaa, mutta kauhistuttaa ajatus siitä, että kun palataan on elokuu. Joka oikeastaan yleensä … Lue lisää

Aktiivisen reissupäivän asu

Maltan lomalla tutustuimme maahan paloissa, mutta viikkoon mahtui kaksi pidempää päiväretkeä, toinen Cozolle ja Cominalle ja toinen saaren pohjoisosan ympäri Mdinan kautta. Aurinko porotti tuolloin kirkkaalta taivaalta, kuten joka päivä lomaviikkomme aikana, niinpä päiväretken asussa oli huomioitava kaksi oleellista asiaa, mukavuus ja aurinko. Pitkän päivän aikana kävelykilometrit helposti yllättävät ja aurinko iskee iholle salakavalasti, niinpä … Lue lisää