VIDEO: Pressipäivä

Viikko on ollut niin kiireinen, että olen ehtinyt viettää harmillisen vähän aikaa blogin äärellä, mutta onneksi edessä on taas viikonloppu ja sen olen pyrkinyt pitämään kiireettömänä. Eilen illalla kävin katsomassa Opperassa Pieni Merenneito -baletin, joka ihastutti visuaalisuudellaan. Lavastus oli erityisen upea, ja toki kaunis koko esityskin. Sitä ennen otin katsauksen kevääseen kiertämällä liudan pressitilaisuuksia. Oikeastaan, … Lue lisää

Menneen kesän asu

Näin blogimuuton lähestyessä on ollut hyvä syy tarttua blogin luonnoskansion siivoamiseen. Viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana sinne näyttää jämähtäneen aika tarkalleen sata postausta, joista karkealla jaottelulla kolmasosa on julkaisematta jääneitä pohdintoja, lähes toinen samanmoinen keskeneräisiä vastauksia kaikenlaisiin kiertäviin blogihaasteisiin (jeps, olen ollut vähän saamaton niihin vastaamisen kanssa, anteeksi) ja loput asuja, joissa on ollut … Lue lisää

Tiilenpunainen neuletakki

Ulkona tuuli ulvoo, kirjaimellisesti, en tiedä mikä syysmyrskyn poikanen on meneillään, mutta puiden suhina, kattoja vinguttava tuuli ja avointa ikkunaa vavisuttavat puuskat kuuluvat lämpimälle kotisohvalle asti. Aamupäivällä satoi kaatamalla kun kävelin Töölöntorilta kotiin ja tuntui käsittämättömän synkältä – kohta taitaa olla aika kaivaa kynttilät esiin ja alkaa ihan tosissaan tunnelmoimaan syksyä. Mutta ennen sitä pysytään … Lue lisää