Punainen takki ja denimmekko

Viime viikonloppuna sää oli Virossa vaihteleva, mutta kokonaisuudessaan ihan kohtuullinen. Käytännössä se kuitenkin tarkoitti sitä, että käyttöön pääsi kaikki mukaan pakattu, aina paksusta huivista ja farkuista kepeään hellemmekkoon asti. Avainasemassa oli kerrostettavuus, ja tässä asussa toiminut neule ja takki saivat pelata yksiin tarvittaessa ihan kaiken kanssa. Alla on tuore kesämekkoni, johon iskin silmäni jo Georgiassa. … Lue lisää

Valmiiksi juhannukseen!

Juhannusreissuun valmistautuminen ei tarkoita pelkkää pakkausta. Yli viikon kotona olon ja toipilasajan jälkeen peilikuva ei imartele. Lepo ei ole tehnyt virkeäksi vaan olo on juuri sellainen, mitä sisällä pitkään hautuneelta voisi olettaa, vähän nuupahtanut ja erittäin kalpea. Aika siis tehdä toisenlaisia juhannustaikoja! Onneksi pienillä asioilla on iso merkitys (kuten vaikka sillä, että jaksaa edes käydä … Lue lisää

Kirsikkakuvioinen mekko

Viime aikoina on tapahtunut vähän töiden ulkopuolisessa elämässä ja menneet viikot ovat tuntuneet yhdeltä pitkältä parantumisen ja täysipainoiseen arkeen paluun odottamiselta. Tämä on nyt neljäs viikko, mutta ei viimeinen. Jos kaikki menee kuten on suunniteltu, ensi viikko on se viimeinen. Jos tähän laskee vielä reissuviikon mukaan, siitä niin sanotusta tavallisesta arjesta on reilu kuukausi. Myönnän, … Lue lisää