Raitapaita Flowssa

Evakkoelämä tympii jo pahasti, vaikka sitä on takana vasta muutama yö. Katselen kaihoisasti kotiin vieviä reittejä ja töistä lähtiessä olen lähes vahingossa lähtemässä väärään suuntaan. Muiden nurkissa viipyily on tyhmää. Toki olen kiitollinen kaikista majoitusavuista, mutta kieltämättä kaipaa myös hiljaisuutta ja pysyvyyttä. Että voisi vetäytyä omaan tilaan ja olla vain, niin kuin kotonaan. Pitäisi asennoitua tähän … Lue lisää

Kukkatunika

Päivä on ollut täysi, mutta jokaisena vapaana hetkenä olen tutkinut Googlen karttaa, tehnyt hotellihakuja, tutkinut laivayhteyksiä ja testannut erilaisia lentoreittejä. Yhtäkkiä iski voimakas tarve vaihtaa maisemaa tulevana viikonloppuna, mutta lentohinnat tuntuvat olevan kiinnostaviin kohteisiin pilvissä ja kotimaassa taas en oikein tiedä mihin sitä suuntaisi, missä riittäisi nähtävää? Viimeisenä oljenkortena päädyin katsomaan ihan vain Helsingin hotelleja ja … Lue lisää

Lempihousut

On ollut melko (okei, vähättelyä, todella) uuvuttava viikko ja paikoin raskaskin, mutta tuntuu, että nyt viikonloppuna olen saanut kerättyä voimia ja kasattua ajatuksia niin, että ensi viikko tuntuu mielessä jo ihan hallittavalta kokonaisuudelta. Ehkä joskus kirjoitan lisää, ainakin pariin otteeseen olen aloittanut postausta, jonka sitten kuitenkin olen deletoinut. Katsotaan, katsotaan. Tänään olen joka tapauksessa koko … Lue lisää