Friday evening

Kerrankin ajantasaista asukuvaa – todella poikkeuksellista! Muistikortilla on vielä asukuvia kuukaudenkin takaa purkamatta koneelle, kun niitä julkaisemattomia kuvia löytyy varastosta muutenkin vielä, enkä liiemmin ole saanut tehtyä mitään liitoksistaan ratkeilevalle koneen muistille. Se todella on saavuttanut rajansa jo aikaa sitten, mutta vieläkään en ole saanut kuvia siirrettyä muualle ja poistettua koneelta, vaikka mies ja kone … Lue lisää

Vappuaaton asu (+ lahjakortin voittaja)

Vappuaattona oli niin kylmä, että asukuvat tuli napattua hämmästyttävällä vauhdilla taksia odotellessa, olin jäätyä tuulessa ja alkuillan hämärä vielä kaiken päälle kadotti kuvista kaiken värin. Onneksi ei tarvinnut ulkoilla sinä päivänä sen enempää, ja sääkin kaunistui illan edetessä! Olin suunnitellut yhdistäväni asuun raikkaat korkeakorkokoiset sandaalit, mutta sää pakotti muuttamaan suunnitelmaa vielä viime hetkellä. Että eihän … Lue lisää

Päivällisasu

Pääsiäisen pyhistä on jäänyt käteen syvä väsymys, mutta ainakin on saatu aikaan, levätä kai ehtii sitten myöhemminkin. Kellojen siirtokin taisi aiheuttaa vähän hallaa ololle muutenkin touhukkaan viikonlopun kyljessä, ainakin viimeiset kaksi päivää olo on ollut erityisen vetämätön. Epäilemättä lauantain muutollakin on asiassa näppinsä pelissä, mutta yhden yötunnin menetys ei sekään suht varhaisen herätyksen ollessa edessä … Lue lisää