Pääsiäisen pyhistä on jäänyt käteen syvä väsymys, mutta ainakin on saatu aikaan, levätä kai ehtii sitten myöhemminkin. Kellojen siirtokin taisi aiheuttaa vähän hallaa ololle muutenkin touhukkaan viikonlopun kyljessä, ainakin viimeiset kaksi päivää olo on ollut erityisen vetämätön. Epäilemättä lauantain muutollakin on asiassa näppinsä pelissä, mutta yhden yötunnin menetys ei sekään suht varhaisen herätyksen ollessa edessä ainakaan auttanut asiaa. Mutta aina tulee uusi viikonloppu, joten ehtiihän tuota levätä, ensin muutaman työpäivän puurrettua…

Neljään päivään on mahtunut paljon, muun muassa kaksi pääsiäispäivällistä, joista eilisen hieman kauempana. Päälle päätyi Selectedin mekko, se jonka löysin joitain viikkoja sitten Stockan Outletista reilulla kympillä. Kovasti olisin jo halunnut ottaa kevättakin käyttöön, mutta ei auttanut, ilma tuntui siihen vielä liian kylmältä, joten talvitakki toimii edelleen päällysvaatteena. Aurinko paistaa kuitenkin jo niin keväisesti, ettei voi enää mennä kauaa, että päälle pystyy vaihtamaan kevyempää.

Hiusten kanssa yhteiselon opettelu jatkuu, taitaa projekti kestää juuri niin kauan, kuin lyhyemmällä mallilla menee kasvaa kipurajojen yli. Nyt yritin piristää haastavaa mittaa kokeilemalla kääntää latvoja vähän ulospäin. Vähän arastelin latvojen käsittelyä raudalla kun en haluaisi aiheuttaa mitään ylimääräistä rasitetta niille, jottei tarvitsisi leikkailla ainakaan sen takia, mutta ehkäpä näin silloin tällöin uskaltaa varovasti hyvien lämpösuoja-aineiden kera.

selected 9selected 07selected 29selected 09selected 06

Mekko: Selected / Laukku: Global / Korvikset: Malesiasta  / Kengät: Cafe Noir

Katso myös nämä

8 comments

Vastaa

Oi, mikä kaunotar! Erityisesti silmiin pisti tuo kaunis huulimeikki? Kerrothan, miten sen voisi itsekin toteuttaa? ;)

Vastaa

Oi, kiitoksia!! Tässä näkyvä huulimeikki onkin yksi luottohuulimeikeistäni, helppo valinta tilaisuuteen kuin tilaisuuteen :) Kiitos siis postausideasta, täytyykin tehdä yksityiskohtaisempi päivitys huulimeikistä!

Vastaa

Mieletön mekko , sopii hyvin sulle & älä huoli hiuksista , ne näyttää hienoilta !

Vastaa

Oi ihana, kaunis kiitos!! :)

Vastaa

Upea mekko, niinkuin kyllä koko nainenkin :)

Vastaa

Oi, kaunis kiitos <3

Vastaa

Hei. Mitä meikkivoidetta/ puuteria/ peite-valokynää sinulla on kuvassa? Oli pakko kysäistä, koska meikkivoiteesi tms on kuvassa niin huoliteltu ja valoisan freesi. Sulautuu kaulan ihon väriin täydellisesti. Kerrotko salaisuutesi:) Kiitos etukäteen.

Vastaa

Oi, kiitos! Hih, ehkä se on vain tämä piilostaan esiin työntynyt aurinko? ;) Pohja on ihan normaali käyttämäni, Everyday Mineralsin meikkipohjaa ja Lily Lolon kevyesti hohtavaa aurinkopuuteria, peiteaineena Couleur Caramelin – suht tuore löytö, johon olen jo kovasti tykästynyt! :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.