Ensimmäinen lomapäivä

Kuinka mukavaa olikaan herätä tänään ensimmäisenä loma-aamuna tunteeseen, kuin kaktusmeri olisi kasvanut kurkkuun, otsan hohkatessa kevyesti lämpimänä. Just. Mitenkäs se sanonta meni, hyvä työntekijä sairastaa lomallaan? Eikä ole ensimmäinen kerta, silloin harvoin kun sairastun, on yleensä juuri viikonloppu tai loma. Noh, buranaa pika-avuksi ja ei auta muu kuin toivoa, ettei tämä tästä ainakaan pahene. Päivä … Lue lisää

Koruja rakkaudella

Rakastan kaikkea kaunista, viehätyn oivalluksia ja ihailen yrittäjiä sekä kaikkia niitä, jotka sinnikkäästi työskentelevät unelmansa eteen. En siis mitenkään voi olla pitämättä Vernada -korumerkistä, ja erityisesti sen perustajan, pohjanmaalaisen korusuunnittelijan ja valmistajan Anne Vuorelan yksilöllisistä ja taidolla tehdyistä koruista. Tuon mielelläni esiin asioita ja ajatuksia, jotka saavat minut innostumaan, niinpä en voinut vastustaa Annen ehdotusta … Lue lisää

Turkoosit korot

Kirkkaat värit vetävät puoleensa kuin kärpäspaperi, ja kuten aiemmin taisin ohimennen mainita, nyt huomioni on siirtynyt kirkasvärineisiin jalkineisiin. Eilen zoomailin netissä pinkkejä avokkaita, mutten vielä pistänyt tilaukseen, mutta muutama päivä aiemmin tilasin Brandosilta kirkkaankeltaiset kesäkengät. Jotta värisuora olisi täydelinen, saapui eilen Zalandon alesta tilatut Mai Piu Senzan huumaavan turkoosit nahkasandaalit. Jotka sopivat muuten kuin nakutet … Lue lisää