Merkityksellinen hame

Omistan paljon vaatteita, joiden matkasta luokseni tiedän vain raapaisun. Sitten on muutamia sellaisia, jotka tarinansa myötä melkein kuin syttyvät eloon, ne eivät ole vain vaatteita vaan muistoja. Eivät välttämättä yksin minun muistoja, mutta tietäessäni niiden tarinat, olen ikään kuin osa samaa matkaa kantaessani niitä. Juuri sellainen vaate tuntui ehdottoman oikealta valinnalta äitienpäiväksi. En tiedä hameen … Lue lisää

Kesäinen tunika

Olen tällä viikolla siivonnut vaatekaappia ja kenkähyllyä, siirtänyt syrjään selviä talvivaatteita ja tehnyt tilaa kesälle. Nilkkurit on valmiina siirtymään piiloon kenkälaatikoihin ja eteisen alkaa olemaan jo aika hyvin valloittaneet avokkaat. Ihanaa, tätä on niin odotettu! Jos talvikenkävalikoimaani en ole yhtään tyytyväinen, niin välikausikenkiini sen sijaan olen. Jalassa hyviä, nättejä ja monikäyttöisiä avokkaita löytyy tärkeinpiin tarpeisiin, … Lue lisää

Kukkatunika ja luottokengät

Asukuvien perusteella voisi päätellä, että minulla olisi yhdet ja ainoat talvikengät, nämä mustat paksukorkoiset nilkkurit. Eikä siinä mitään jos niin olisi, mutta kun totuus on se, että eteisen kenkähylly notkuu talvikengistä, onneksi tosin vielä maltillisesti (kesäkenkien suhteen ei sitten olekaan ihan samoin), mutta silti jotenkin päädyn aina näihin samoihin. Hassua, miten joistain vain muodostuu niitä … Lue lisää