Farkkupäivä

Onpahan taas ollut viikko! Olen hakannut konetta ja naputtanut kännykkää enemmän kuin olisin halunnutkaan, mutta yritän ajatella tämän muutaman viikon kummallisen kiireryppään vain väliaikaisena. Tänään tosin onnistuin nukkumaan vähän pidempään toisin kuin viikon muina aamuina, jolloin olen herännyt kohtuuttoman aikaisin miettimään, mitä kaikkea pitääkään päivän aikana saada aikaan. Vähän pidemmillä yöunilla oli iso vaikutus, vaikka … Lue lisää

Klassinen denimmekko

Pitää selvästi varoa, mitä toivoo. Vuoden taitteessa mietin, että nyt kun remontin vaatima ajatuskapasiteetti ja ihan vain syömä aika vähenee, olisi tilaa tehdä enemmän töitä (mikä ei olisi huono remontin tekemälle lovelle lompakossakaan). Ajattelin, että aktivivoidun alkuvuodesta, mutten ehtinyt niin pitkälle, vaan yhtäkkiä kalenteriin tipahti työsuma, jota tahkosin pala kerrallaan viime viikolla. Mikä siinä onkin, … Lue lisää

Intialainen puuvillakimono

Kellojen siirto veti pistokkeeni seinästä, ja energiatasoni tipahti ihan nollaan. Tai oikeastaan miinuksen puolella. Yhtäkkiä yli vyöryi mieletön väsymys ja tekisi vain mieli kääriytyä peiton alle torkkumaan. Peruin ja siirsin jopa vähemmän tärkeitä menoja, jotta voisin vain olla. Tavallaan ihanaa, että niin pystyi tekemään, mutta samalla ärsytti – tätäkö tämä sitten taas on seuraavat kuukaudet, … Lue lisää