Karlovy Vary – Kaunis kylpyläkaupunki

Kun puolenpäivän juna Prahasta tavoitti Saksan rajan tuntumassa sijaitsevan Karlovy Varyn, oli näkymässä jotain erityisen herkkää. Vaikka itse asema-alue on rujo, valaisi edellisyönä satanut pumpulimainen lumikerros ja kirkas auringonpaiste maisemaa. Oksille kertyneet lumikerrokset välkkyivät aamupäivän auringon osuessa niihin ja pehmeä lumi leijaili hiljalleen maata kohti lempeänä lumipölynä. Ajatus oli ollut ottaa taksi vanhaankaupunkiin, mutta sunnuntain hiljainen aseman … Lue lisää

Roosa neule Karlovy Varyssa

Matkalaukun sisältövalinnat osuivat nappiin. En kantanut mukana mitään turhaa (paitsi bikinit siinä toivossa, että aikataulu olisi sallinut pulahtamisen johonkin Karlovy Varyn kylpylöistä), mutta kuitenkin riittävästi, että sain tarpeen vaatiessa kerrostettua vaatetusta. Pärjäsin käsimatkatavaroin, vähällä kosmetiikalla, yhdellä käsilaukulla ja kaksilla jalkineilla. Vaikka mukana olikin kahdet kengät, päädyin silti suurimmaksi osaksi käyttämään tässäkin asussa näkyviä, loppukesän kirppislöytönilkkureitani, jotka ovat näkyneet … Lue lisää

Junalla Tšekissä

Neljä päivää ja neljä kaupunkia. Lomasta muodostui itselle tyypillinen, aktiivinen ja elämyksellinen. Jopa niin aktiivinen, että tänään olen kieltämättä tuntenut oloni väsyneemmäksi kuin lähtiessä. Siihen tosin saattaa vaikuttaa viimeisen matkapäivän puserrus, joka piti sisällään tavallaan viisi kaupunkia, jos lähtö ja paluukohteet lasketaan mukaan, sekä toki ikävästi enteilevä flunssa. Mutta matka oli ihana ja ylitti odotukset. … Lue lisää