Neljän päivän matkatavarat

Lähdin neljän vuorokauden Italian reissulle kevyesti. Halusin todella raahata mukana mahdollisimman vähän, niinpä itsestään selvää oli lähteä liikkeelle pelkin käsimatkatavaroin. Koska liikuimme paljon, teimme äitini kanssa Rooman lisäksi visiitin Riminille ja San Marinoon, tuntui vetolaukun mukana raahaaminen tyhmältä. Niinpä päädyin reppuun – se toimi sekä ns.matkalaukkuna että päiväretkivarusteena, toisin sanoen päiväkäytössä jätin hotellille painavammat ja liikkeelle lähtiessä … Lue lisää

Riminin rannat

Näin maaliskuun lopussa Riminin rannoissa oli kauneutta, jota tuskin tavoittaa sesonkina. Aamun utuisuus hapuili vielä maisemassa kun suuntasin tänään kävelylle rannalle. Laskuveden paljastamat pienet simpukat ratisivat tennareiden alla ja veden viiva tuntui hipovan vauhdilla yhä ylemmäs tavoitellen valkoisten tossujen kärkiä. Meri tuoksui kauniisti ja aamun aurinko lämmitti suloisesti, toisin kuin Helsingin ainaisessa viimassa. Huomasin kaivanneeni … Lue lisää

Verona

Harmauden keskellä on ihana muistella kohta kolmen viikon takaista ihanaa piipahdusta Veronassa, kaupunki oli kaunis ja iholla tuntui vielä kesä. Huikeat liki 30 astetta siivittivät kaupunkikierrostani ja katseeni hipoi korkeuksia, talojen kauniit yksityiskohdat ja auringon välkkyminen ikkunaruuduista vangitsivat. Ei suotta upea keskusta kuulu UNESCOn maailmanperintökohteisiin. Ensimmäisenä iltana nappasin ensitöikseni kartan matkaan hotellista, mutta hyvin pian … Lue lisää