Lontoo & Dublin – pieni vinkkipaketti

Olen saanut kyselyitä Lontoon hotellistamme, joka oli aivan ihana, todella nappivalinta. Samalla kun huikkaan hotelleistamme, sekä Dublinin että Lontoon, ajattelin kerätä kasaan myös reissulla edukseen erottuneita ravintolakokemuksia, jos vaikka samoille kulmille satutte. Erityisesti alempana mainittu argentiinalainen ravintola Lontoon Marylebonessa kannattaa pistää muistiin! Lontooseen lensimme Norwegianin siivin, jota käytimme myös viime keväänä Osloon suunnatessa, eikä valittamista, … Lue lisää

Lontoo – Afternoon tea

Lähdimme reissuun varsin vähin suunnitelmin, tarkoituksena koluta kaupunkia fiiliksen mukaan ja ihan vain nauttia olosta. Niinpä paljon tulikin vain haahuiltua, käveltyä kauniilla kulmilla ja ennen kaikkea syötyä hyvin (ja paljon). Miettiessäni etukäteen asioita, joita voisi olla mukava kokea reissun aikana, nousi mieleen kaksi asiaa, London Eye ja afternoon tea. London Eye jäi kokematta kirkkaiden säiden … Lue lisää

Farewell London

Postimies keskeytti syvän, mutta ei niin hyvän unen (olin juuri taistelemassa itseäni ulos tiheästä ja tiiviistä verkosta) puoli yhdentoista aikaan. Olisi tehnyt mieli vielä sulkea silmät ja yrittää parempia unia, mutta järki voitti, arkirytmiin palautumisesta ei tule mitään, jos nyt vain nukumme. Kotiuduimme eilen myöhään ja parin tunnin aikaerokin tuntuu näin aamulla. Niinpä vain rauhallisesti … Lue lisää