Vatnajökull – Islanti 2. päivä

Islanti on jäänyt pysyvästi mieleeni ja pystyttänyt sinne ehtymättömän altaan, josta pystyy arjessa ammentamaan loputtomasti kauniita muistoja, syvää rauhallisuutta ja ainutlaatuista tunnelmaa. Islanti on ollut kovasti mielessä myös matkakertomusten osalta ja tiedän, ne ovat antaneet odottaa itseään. Aloittaminen on vaikeaa, etenkin kun kyseessä on pitkään haaveiltu kohde, joka vielä ylitti odotukset – sen kaiken kuvailu … Lue lisää

Islanti – ensimmäinen päivä

Ihmeellisestä Islannista kertoessa ei tiedä mistä aloittaa, niin monipuolinen maa oli ja niin täynnä toinen toistaan upeampia näkymiä ja kiehtovampia luonnonihmeitä. Kuvia kahlatessa on ollut ihana palata mielettömiin hetkiin, ja kuvasatoa onkin niin paljon, että päädyin jakamaan matkaa osiin mukaillen reittiämme, joka kiersi saarta vastapäivään alkaen ja päättyen Reykjavikista. Viikon aikana ennätettiin tehdä täysi kierros … Lue lisää

Herkuttelijan Islanti

Odotin jännittyneenä Islannin makumaailmaa, sillä ruokarajoitteisena epäilin islantilaisen keittiön perustuvan lampaaseen ja mereneläviin. Eikä totuus kaukana ollut, kalaa ja lammasta oli tarjolla runsaasti, mutta ei yksinomaan, niinpä myös minun oli äärimmäisen helppo saada vesi kielelle ravintoloiden listoja selaillessa. Oli ilahduttavaa, kuinka joka paikassa oli hyvin kasvisruokia tarjolla, eikä mitä tahansa muodon vuoksi listalle ujutettua, vaan … Lue lisää